Venäjän presidentti Vladimir Medvedev on päätöksellään täsmentänyt säädöksiä ulkomaalaisten maanomistuksesta. Venäläisten lähtökohtana on ollut, että yleensä raja-alueilta eivät ulkomaalaiset voi ostaa kiinteistöjä tai maaomaisuutta. Tässä suhteessa Suomen raja-alue ei muodosta poikkeusta muihin Venäjän raja-alueisiin nähden. Suomalaiseen silmään kuitenkin pistää se seikka, että nyt tehdyn päätöksen mukaan raja-alue on vedetty osittain niin kauas ja syvälle, että Ääninen näkyy. Toisaalta taas Laatokan Karjalassa Sortavalan ympäristössä on alueita, joille kieltoa ei ole asetettu.
Asiaa voidaan arvioida sekä suomalaisten että venäläisten kannalta. Erityistä rajan läheisyyden ja turvallisuuden edellyttämää strategista syytä ei voi enää tunnistaa. Luoteis-Venäjä on Pietarin lähialueita lukuun ottamatta Moskovasta katsoen periferiaa, jonka kehittämiseen ei ole liiennyt mielenkiintoa. On selvää, että jos venäläiset saisivat houkuteltua maan myynnin, vuokrauksen ja rakentamisen vapauttamisella loma-asukkaita ja turisteja Laatokan alueelle, matkailu toisi alueen kipeästi tarvitsemia resursseja.
Kolikon toinen puoli on, että nyt Laatokan rannat ovat lähes rakentamattomia ja luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen merkittäviä. Jokainen Valamoon tai Konevitsan luostariin matkan tehnyt voi muistaa Laatokan meret ja sen luonnon jylhyyden.
Venäjän asettamia rajoituksia tulee tarkastella myös maassa meneillään olevan modernisaation valossa. Venäjä pyrkii modernisoimaan talouttaan ja yhteiskuntaansa laajemminkin, lähentymään länttä ja WTO:n jäseneksi. Uudet ulkomaalaisten omistusta rajoittavat päätökset vievät toiseen suuntaan. Lähentyminen on entistä kauempana ja matka kohti normaalia läntistä oikeusvaltiota kohti yhä kivinen. Vaikka omistus sallittaisi, pitäisi olla myös toimiva luotettava maarekisterijärjestelmä, joka täyttäisi normaalin oikeusvaltion tunnusmerkit.
Suomalaisten kannalta olennaista on vastavuoroisuuden puute. Erityisesti Itä-Suomessa, jossa venäläiset ovat ostaneet merkittäviäkin ranta-alueita, pidetään vastavuoroisuuden periaatteen toteutumista maakaupoissa välttämättömänä. Suomalaisessa keskustelussa vaaditaan jopa lakiperusteisia rajoituksia venäläisten maanostolle. Suomessahan oli ennen vuotta 2000 maanostorajoituksia ETA-maiden ulkopuolisille kansalaisille ja yrityksille. Myös esimerkiksi Tanskassa ja Ahvenanmaalla on rajoituksia maanostolle. Tämäkin vanhan käytännön palauttaminen tulisi oikeusministeriössä huolella selvittää, vaikka säädöksiä voitaisiin bulvaanien kautta kiertääkin.
Karjalaisille asia on mitä suurimmassa määrin periaatteellinen. Monet karjalaiset pitäjänseurat ovat kyenneet solmimaan hyviä ja toimivia yhteistyösuhteita vanhoihin kotikuntiinsa ja niiden nykyisiin viranomaisiin sekä asukkaisiin. Monilla karjalaisilla on unelmana saada ostaa tai vuokrata vanha kotipaikka, jossa voisi vierailla vapaa-aikana.
Tällaista halukkuutta ja valmiutta on varmaankin enemmän puheissa kuin todellisuudessa. Karjala on houkutteleva pysyvämmän asumisen ja lomailun kohde vasta sitten, kun se koetaan turvalliseksi ja infrastruktuuri ja palvelut ovat toimivia.
Virallisen Suomen ei tule jäädä hiljaiseksi asiassa. Nyt on asiaa pidettävä esillä maittemme kahdenvälisissä keskusteluissa korkealla tasolla ja vaikutettava EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kautta Venäjään. Vastavuoroisuuden periaatteen toteuttaminen on ensisijainen tavoite asian jatkokeskusteluissa. Esimerkiksi viisumivapausasiassa Venäjä itse korostaa samaa vastavuoroisuuden periaatetta. Saman käytännön voisi ottaa käyttöön jo maan myyntiä ja vuokrausta koskevissa säännöissä.
Kirjoittaja on kansanedustaja (kesk.) ja Karjalan liiton puheenjohtaja.