Pääkirjoitus

Vastata saa jos haluaa

En aio tähänkään ylimääräiseen kyselyyn vastata ja kerroin tänään - huomattuani kyselyn - kannastani myös muille ministereille. Sanatarkasti noin tiivisti pääministeri Matti Vanhanen omassa blogissaan kantansa Suomen tietotoimiston sähköpostiin, jossa hallituksen jäseniltä udeltiin television omistusta, tv-maksun hoitoa ja pimeän palkan maksamista.

En aio tähänkään ylimääräiseen kyselyyn vastata ja kerroin tänään - huomattuani kyselyn - kannastani myös muille ministereille. Sanatarkasti noin tiivisti pääministeri Matti Vanhanen omassa blogissaan kantansa Suomen tietotoimiston sähköpostiin, jossa hallituksen jäseniltä udeltiin television omistusta, tv-maksun hoitoa ja pimeän palkan maksamista.

STT:n kyselystä tuli näin uutinen - ei siksi, mitä eräät ministerit olivat jo ehtineet vastata vaan siksi, millaisen numeron pääministeri asiasta teki.

Vanhasen kommentin alkuosassa ei ole mitään ongelmaa. Jos poliitikko ei halua vastata tiedotusvälineen esittämään kysymykseen, hän ei siihen vastaa. Toisella on oikeus kysyä ja toisella on oikeus päättää, vastaako vai ei.

Mutta silloin kun pääministeri kertoo kantansa myös muille ministereille, ei heillä enää olekaan vapaata harkintaa. Jos he vastaavat, he toimivat vastoin hallituksen vetäjän suositusta. Yksinkertainen asia muuttuukin mutkikkaaksi.

Ruotsin uunituoreesta hallituksesta on jo eronnut kaksi ministeriä. Ei kukaan varmasti edes olettanut, että Suomen ministereistä joku joutuisi vastaavaan myrskyyn sen perusteella, mitä tällaiseen kyselyyn vastaa. Ministerien taustat selvitetään oleellisin osin jo nimitysvaiheessa, ja käytäntö tuntuu toimivan hyvin.

Vanhasen kommentissa on nyt sitä makua, että poliitikoilta pitäisi voida kysyä vain miellyttäviä asioita. Sananvapauteen kuitenkin kuuluu, että tiedotusvälineet päättävät itse, mitä ne nostavat tai yrittävät nostaa esiin. Pääministerin pitää sallia myös ministereilleen oikeuden päättää, miten he puheoikeuttaan käyttävät.