Vastakertomuksia Oulun taidemuseossa 7.1.2006 saakka. Taiteessa jos jossain on aina ollut tilaa vastakertomuksille. Niiden elintila on vain vaihdellut aika-kausittain. Nykymaailmassa sitä taitaa olla melkoisesti ja siksikin Vastakertomuksia -näyttely tuntuu sijoittuvan valtavirtaan marginaalin sijasta.
Keravalta Ouluun saapunut kokonaisuus osoittaa, että teemallisten näyttelyiden tekeminen on vaikeaa.
Kuvataiteelliset teokset eivät kovinkaan helposti osu ennalta valittuun ajatuskehikkoon. Niin tuntuu käyneen nytkin ja taiteilijat lähestyvät teemaa aika vaikeasti artikuloiden.
Esillä taidemuseon ensimmäisen kerroksen tiloissa on kahdeksan taiteilijaa. Helpoimmin vastakertomuksena avautuu Jan Kailan installaatio, joka muotoutuu kunnianosoitukseksi edesmenneelle kansantaiteilija Elis Sinistölle.
Matti Saanion mustavalkoiset valokuvat Lapin syrjäseutujen 1970-luvun elämänmenosta tuntuvat ajallisesta läheisyydestään huolimatta esittävän hyvin kaukaista todellisuutta. Valtakulttuurista poikkeavia ne ovat olleet syntyhetkelläänkin.
Jollei kovin tiukasti teemaan tarttuvaa, niin ainakin elähdyttävää kuvallista ilmaisua löytää Japo Knuutilan etäännytetysti dokumentaarisista merenkulkukuvista, joissa on myös jännittävää estetiikkaa.
Kerrontatavaltaan puoleensa vetävä on Raakel Kuukan videoteos Irja-tädin kertomus, jossa rin-nakkaistarinoiden todellisuudet kohtaavat. Edellä mainittujen ohella muutakin mielenkiintoista nähtävää ripustuksesta tapaa. Kokonaisuus jät-tää kuitenkin ristiriitaisen olon. Johtuisiko siitä, että eri taiteilijoiden teosten mieltäminen saman kokonaisuudeksi osiksi ontuu.
Kaipaamaan jää myös luvattua etsintää ja kyseenalaistusta. Itse asiassa Vastakertomuksia tuntuu olevan tyypillinen nykytaidenäyttely. Siksi mielenkiintoisen teeman mukaan ajatuksensa orientoinut katsoja saattaa jopa pettyä näkemäänsä.
