Johtavien teollisuusmaiden kokous sai pommien takia aivan toisenlaisen sävyn kuin ennen tapaamista osattiin odottaa. Köyhien maiden apu eteni, mutta ilmastonmuutoksen torjunnassa jarruna on yhä Yhdysvallat.
Kun Yhdysvaltain, Britannian, Saksan, Ranskan, Italian, Japanin, Kanadan ja Venäjän johtajat olivat Skotlannissa valmistautuneet keskittymään kahden jättimäisen asian eli ilmastonmuutoksen ja Afrikan avustamisen käsittelyyn, Lontoon pommit toivat G8:ksi kutsutun ryhmän kokoukseen odottamatonta dramatiikkaa. Kaikkein tärkeimmäksi tuli tarve osoittaa osoittaa yhtenäistä rintamaa terrorismia vastaan.
Vaikka kokouksen keskeytystäkin harkittiin, päätös jatkaa oli viisas. Toinen vaihtoehto olisi näyttänyt antautumiselta väkivallan edessä. Jatkamispäätös oli tärkeä siksikin, että kokous pystyi saamaan aikaan tuloksia sekä ilmasto- että avustuskysymyksissä.
Kokoukseen osallistuneet maat päättivät kaksinkertaistaa kehitysapunsa vuoteen 2010 mennessä lisäämällä sitä vuosittain runsaalla 40 miljardilla eurolla. Johtajat lupasivat vielä erikseen lähivuosina yli kahden ja puolen miljoonan euron edestä apua palestiinalaishallinnolle. Avustuspäätöstä ja erityisesti sen palestiinalaisia koskevaa osaa voi sanoa suoraan G8:n vastaiskuksi Lontoon pommittajille. Tällaiset päätökset ovatkin viisas tapa yrittää pehmentää sitä katkeruuden maaperää, josta lähi-idän väkivalta kumpuaa.
Moni asiantuntija tosin katsoo, että reilu kaupankäynti on suoraa raha-apua paljon tehokkaampi lääke. Kehitysmaiden nousua jarruttavat toisaalta niiden tuotteiden tuontirajoitukset teollistuneissa maissa, toisaalta esimerkiksi teollisuusmaiden ja nimenomaan EU:n maataloustuotteiden tuettu polkumyynti kehitysmaihin.
Tässäkin kysymyksessä Skotlannissa päästiin eteenpäin, mutta tulokset näyttivät jäävän osaksi ilmaan roikkumaan. Pääministeri Tony Blairin mukaan apupakettiin kuuluvat velkojen mitätöintien lisäksi muun muassa aids-lääkkeiden saatavuuden parantaminen sekä signaali uudesta kauppasopimuksesta.
Toivottavasti jälkimmäinen kanta ei jää vain idean vilautukseksi vaan muuttuu vielä todeksi. Loppuasiakirjan maininta maataloustuotteiden vientitukien lopettamisesta tarkemmin määrittelemättömään, "uskottavaan päätösajankohtaan" mennessä jättää asian ikävästi avoimeksi.
Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan kokouksen linjaus oli pyöristetty, ja julkilausuman velvoittavuus jää heikoksi. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat pitkän aikavälin haasteet kyllä todetaan, ja loppuasiakirjassa puhutaan jopa päättäväisten toimien tarpeesta. Näille ei kuitenkaan aseteta konkreettisia tavoitteita. Pienenä liikahduksena Yhdysvaltain presidentin George Bushin tiukassa asenteessa voi pitää sitä, että hän myönsi muutama päivä sitten ihmisen toiminnan voivan vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Päästörajoitusten sijaan Bush painottaa tarvetta kehittää vähemmän saastuttavaa tekniikka. Ajatus on kannatettava, jos sitä vain ei käytetä verukkeena olla tekemättä nopeita ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. On ehkä epärealistista odottaa, että Yhdysvallat sitoutuisi Kioton sopimukseen nopeasti muun maailman vetoomusten tai painostuksen takia.
Linjan tarkistusta on kuitenkin syytä toivoa viimeistään silloin, kun Bushin kausi presidenttinä päättyy yli kolmen vuoden päästä. Jo sitä ennen ongelman torjuntaan pitäisi kuitenkin saada uutta vauhtia.