
Dan Koivulaakso kokee, ettei hänen vanhoilla keskustelupalstakirjoituksillaan ole vaikutusta Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmän puheenjohtajuuteen, jota hän hallitusneuvotteluissa hoitaa.
Hallitusneuvotteluiden Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmän puheenjohtaja Dan Koivulaakso (vas.) myöntää, että jälleen julkisuuteen nousseet kuvakaappaukset hänen aiemmista kirjoituksistaan ovat aitoja ja hänen kirjoittamiaan.
Perussuomalaisten puoluelehti Suomen uutiset jakoi maanantaina julkaistun artikkelin yhteydessä kuvakaappauksia noin kymmenen vuotta vanhoista Koivulaakson kirjoituksista, jossa hän puolusti muun muassa väkivallan käyttöä tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Lisäksi hän totesi yhdessä kirjoituksessaan "poliisin suojelevan natseja".
Kuvakaappaukset ovat vasemmistonuorten keskustelufoorumilta.
– Viestit ovat minun kirjoittamiani, mutta Suomen uutisten tulkinta viesteistä on harhaanjohtava. Viestit on alun perin julkaissut Magneettimedia ja Pohjoismainen vastarintaliike maalittamistarkoituksessa, Koivulaakso vastaa tekstiviestillä Lännen Medialle.
Korkein oikeus määräsi kuluvan vuoden maalikuussa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnan väliaikaisesti kielletyksi.
Lehden esiin nostamat kuvakaappaukset ovat kiertäneet netissä jo aiemmin. Kirjoitukset ovat pääosin vuosilta 2007 ja 2009. Nyt Koivulaakso pahoittelee silloin käyttämäänsä kieltä.
– Olen pahoillani, että käytin asiatonta kieltä 10–12 vuotta vanhoissa foorumikeskusteluissa. Kirjoitukseni eivät edusta ajatteluani ja toivon, että voimme vanhojen pohdintojen sijaan keskittyä tähän päivään ja viranomaisten resurssien turvaamiseen, oikeusvaltion vahvistamiseen sekä Suomen hyvinvoinnin kehittämiseen, hän sanoo.
Ei vaikuta puheenjohtajuuteen hallitusneuvotteluissa
Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Dan Koivulaakso toimii tällä hetkellä Turvallinen oikeusvaltio Suomi työryhmän Oikeusvaltion kehittäminen alatyöryhmässä. Hänen mukaansa vanhoilla kirjoituksilla ei ole vaikutusta hänen tehtäväänsä.
– En näe, että viestit vaikuttavat tehtävääni alatyöryhmän puheenjohtajana.
Dan Koivulaakso on osallistunut useiden erilaisten mielenosoitusten järjestämiseen. Vuonna 2012 hänen kasvoilleen sumutettiin kaasua Oulussa, jossa hän oli puhumassa äärioikeiston vähemmistöihin kohdistuvasta väkivallasta.
Korjattu otsikkoa kello 23.01: Otsikossa väitettiin alunperin, että Koivulaakso "kehotti" poliittiseen väkivaltaan. Oikea verbi on "puolusti".
Kommentointi uutiseen on päättynyt.