Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan vasemmistoliiton puoluekokouksessa. Paavo Arhinmäki valittiin odotetusti jatkokaudelle puheenjohtajana, eikä puolueen varapuheenjohtajiakaan vaihdettu.
Sisällöllisesti suurin yllätys taisi olla turkistarhauksen lopettamista puoltava kannanotto, joka syntyi puoluekokoukselta vain neljän äänen enemmistöllä. Muu sisältö oli tuttua vasemmistoliittoa: ensi viikolla aloittava Mari Kiviniemen hallitus on heti kättelyssä epäkelpo, valtionyhtiöt otettava tiukempaan liekaan, ei ydinvoimaa ja stoppi yltiöliberalistiselle talouspolitiikalle. Lääkkeeksi melkein kaikkeen puolue tarjoaa lisää sääntelyä.
Äkkipäätään vasemmistoliiton poliittinen viesti kuulostaa kovasti samalta kuin perussuomalaisten. Ainakin talouspoliittiset linjaukset ovat kuin yhdestä puusta.
On vaikea ymmärtää, miksi perussuomalaisten kannatus kasvaa ja vasemmistoliiton hiipuu. Vaalikauden alussa vasemmistoliiton kannatus hipoi kymmentä prosenttia. Nyt se on kahdeksan prosentin paikkeille. Juuri vasemmiston odottaisi hyötyvän vaikeista taloudellisista ajoista.
Perussuomalaiset puolestaan lähti kolmesta prosentista ja on kasvattanut kannatuksensa kymmenen prosentin tuntumaan. Ero vihreisiin mahtuu jo virhemarginaaleihin.
Selitys löytynee uskottavuusongelmasta, joka ei ole Arhinmäen aiheuttama. Kun sosialismi Neuvostoliiton romahdettua koki globaalisti perusteellisen haaksirikon, läntiset vasemmistopuolueet saivat samalla kovan iskun. Niiltä putosi ideologinen pohja. Toipuminen on yhä kesken. Sillä välin protesti kanavoituu Soinin ja kumppanien kautta.