Työväen juhlapäivä vappu tulee ja menee, mutta työväenpuolueiden alavire pysyy. Vasemmisto on tarttunut kehnosti uusiin haasteisiin.
Suomalaisen työn päivää vappua vietetään huomenna, ennusteiden mukaan harvinaisen lämpimässä kevätsäässä. Puheita pidetään ja siellä täällä marssitaankin, Oulussa ensi kertaa yli vuosikymmeneen. Monella paikkakunnalla SDP ja vasemmistoliitto esiintyvät yhdessä. Mutta samoilla torien kulmilla seisoo keskustan, kokoomuksen ja muidenkin puolueiden puhujia. Yhdellekään puolueelle ei voi ennustaa sankkoja kuulijakuntia, ja liikkeellä ollaan enemmän ikään kuin velvollisuuden tunnosta.
Kaukana takana ovat ajat, jolloin suomalaiset mielsivät vapun poliittiseksi ja etenkin vasemmistolaisiin vetoavaksi päiväksi. Opiskelijoiden örvellys näyttää perinteenä voivan paljon paremmin kuin politiikan puhuminen, ja mielikuva tästäkin juhlinnasta on liioiteltu.
Vasemmiston alamäki on jatkunut pitkään, mutta ei toki suoraviivaisesti. Vuoden 1995 vaaleissa vasemmiston yhteiskannatus nousi yli seitsemän prosenttiyksikköä. Tuo nousu on jäänyt kuitenkin tilastopoikkeukseksi, jonka uusiminen ei ole ollut lähelläkään. Viime vaaleissa SDP ja vasemmistoliitto saivat äänistä yhdessä nipin napin yli 30 prosenttia. Sen jälkeen on menty vuosi porvarihallituksen voimin, eikä vasemmisto ole saanut oppositiossa rivejään suoriksi.
SDP:n uuden puheenjohtajan valintaan on aikaa enää runsas kuukausi. Voittajaa on mahdoton ennustaa, mutta erikoisinta tähän asti on ollut se, kuinka vähän mielenkiintoa ja intohimoja koko prosessi on nostanut. Ainakin julkisuuteen on välittynyt hyvin niukasti mitään sellaista, mistä ehdokkaita voisi profiloida.
Näkyvimmän puheenvuoron on tähän asti käyttänyt entinen puheenjohtaja Paavo Lipponen, joka sunnuntain Helsingin Sanomissa varoitti valitsemasta nykyistä vanhempaa puheenjohtajaa. Suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että Lipposen mielestä ei pidä valita ainakaan Erkki Tuomiojaa.
On täysin totta, että nuoruus loistaa SDP:ssä poissaolollaan, etenkin verrattuna keskustaan, kokoomukseen ja vihreisiin. Mutta eivät ikäsyrjinnältä kuulostavat puheetkaan luo mitään avarakatseisen liikkeen mielikuvaa.
Koko suomalaisen vasemmiston, sekä SDP:n että vasemmistoliiton, suurimmaksi ongelmaksi näyttää nousevan vaikeus löytää moderniin maailmaan sopivia toimintatapoja. Vasemmisto pystyi aikoinaan hoitamaan hyvin perinteisen kannattajakuntansa asioita. Mutta mitä auttaa vahva kannatus vaikkapa metsäteollisuuspaikkakunnilla, kun vanha ay-politiikka ei enää mitenkään vastaa metsäteollisuuden uusiin kohtalonkysymyksiin?
Suomessa olisi itse asiassa suuri tarve uskottavalle ja uudenlaiselle vasemmistolaiselle analyysille ja poliittisille johtopäätöksille. Noudatettu politiikka tarvitsee aina - suunnasta riippumatta - kyseenalaistajia ja haastajia. Se on ennen muuta kulloisenkin oppositioliikkeen tehtävä, ja tämän tehtävänsä vasemmisto on hoitanut huonosti. Esimerkiksi vasemmistoliiton yleinen näkymättömyys on jo hämmästyttävää.
Tuoreen vasemmistolaisen pamflettikirjan tekijöiden mukaan puolueiden kriisi juontaa uusliberalismin tulosta Suomeen Paavo Lipposen hallituskaudella. Tällainen heppoisa analyysi varmasti sopii keskustalle, kokoomukselle ja vihreille: vasemmiston sisällä keskitytään etsimään syyllisiä menneisiin tapahtumiin, jolloin muille jää vapaa kenttä yrittää määritellä tulevaisuutta.