Inari "Huhtikuun lopulla lähdimme tunturiin jutaamaan koko kesäksi. Syksyllä olimme monta viikkoa syyspaikassa ja siitä menimme talvipaikkaan. Meidän perheessä lapsia oli kymmenen ja kun isän veli tuli perheineen, oli meitä lapsia parikymmentä", puhelee Anni Äärelä.
Sormet työntelevät äimää poronnahkaan, sillä valmistumassa on perinteinen saamelaisjalkine, nutukas.
"Poron sisnanahkasta teimme palloja, jotka täytettiin poronkarvoilla", Enontekiön Nunnasesta Inariin 1960-luvulla muuttanut Äärelä muistelee.
Inarin kirkonkylän pohjoissaamenkielisen ryhmäperhepäiväkodin Urbin lapset kuuntelevat mielellään kertomuksia entisestä elämästä - vaikka kokoavatkin itse erotusaitansa muovipalikoista ja leikkaavat poromerkkejä puuvasan styroksikorviin.
Poroperheisiin syntyneiden lasten elämä ei ollut 1930-luvulla pelkkää leikkiä:
"Aikuiset tekivät töitä ja lapset leikkivät samoja perässä. Siinä opittiin", Äärelä kertoo ja muistaa harjoitelleensa nutukkaan tekemistä jo kymmenvuotiaana.
Pari vuotta myöhemmin hän jo hoiti nuorempiaan vanhempien ollessa porotöissä.
Poro oli luontevasti mukana leikeissä: sarviin heitettiin suopunkia ja omaa, sarvista koottua porokarjaa paimennettiin.
Porontaljoilla laskettiin talvella mäkeä ja niiden päällä kelluttiin kesällä vedessä: käsille leikattiin reiät ja talja lämmitti uimarin alla karvapuoli ylöspäin.
"Meillä oli poron leukaluut pyssyinä, kun nähtiin kuinka isä nylki pihalla poron. Ja poluilla juostiin koivunrangoista tehdyillä puujaloilla", innostuu perhepäivähoitaja Maarit Alaluusua kertomaan.
"Minä taas halusin joka leikissä tehdä pihalle tulet", jatkaa vs. lastentarhanopettaja Marjo Kiviniemi.
"Minun lapsuudessani 1980-luvulla leikittiin paljon
ulkoleikkejä lähimetsissä", kertoo Sodankylän Vuotsossa poroperheeseen syntynyt Saara Alakorva.
Hän on vs. toiminnanohjaaja Saamelaisessa lastenkulttuurikeskuksessa, joka tuo saamenkielisiin päiväkoteihin, kielipesiin ja koululuokkiin saamelaisia virikkeitä.
"Jos Bratz-nukelle laitetaan päälle luhka, voi leikin kieli vaihtua saameksi", hän tietää.
Keskus onkin hankkinut päiväkoteihin mm. rankisia päiväuni- ja leikkipaikoiksi sekä puisia, keppihevosen mallisia Miessi-leluja, joiden korviin lapset voivat leikellä poromerkkejä.
"Valtakulttuurin yhtenäistävä paine on tosi suuri", Alakorva kertoo. Keskus vahvistaakin saamelaislasten ja -nuorten identiteettiä tuomalla lasten luo eri ikäpolvien ihmisiä näyttämään mm. perinneruokien ja -käsitöiden tekemistä ja pitämään yllä kertoma- ja musiikkiperinnettä.
Lastenkulttuuria kehitetään myös nykyaikaisin keinoin: lapset voivat kokeilla elokuvan tekemistä Saamelaisen elokuvakeskuksen kanssa järjestettävissä mediatyöpajoissa ja Lapin Taikalamppu -verkoston avulla koottiin Sarjakuva saapuu
Saamenmaahan -näyttely saamelaislasten piirtämistä sarjakuvista.
Monenlaista tekemistä tarjotaan myös tapahtumissa, tänä keväänä sekä Hetan Marianpäivillä että Saamelaisnuorten taidetapahtumassa Rovaniemellä.
"Saamelaiskulttuurin kehitys lähtee saamelaisista itsestään. Tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa - siinä, miten he kantavat perinteitä mukanaan", Alakorva huomauttaa.
"Yhdessäolo ikäihmisten kanssa on tärkeää siksikin, että saamelaisuus merkitsee myös elämäntapaa ja elämänasennetta; saamelaista tapaa olla."