Ensimmäinen kokoonpanomme oli alkujaan siis lähes veljesvoimin koottu ja kaikissa myöhemmissäkin kokoonpanoissa oli mukana vähintään yksi veljeksistä, mikä helpotti myös perinteen siirtämistä. Entisen Tuiran synnytyssairaalan pikkujoulusuissa, äitini työpaikalla, esiinnyimme usein pelkällä veljeskokoonpanolla, kun Mänkkinä esiintyi nuorempi veljeni Pekka Halonen. Pekka oli myös myöhemmin 1970-luvun loppupuolella muutamilla nuorimman veljemme Yrjö Huotarisen ("Ykän") porukan keikoilla Mänkkinä.
Ensimmäisenä vuotena aloitimme kiertelemällä ovelta ovelle ja esiintyen yksityisten perheiden olohuoneissa. Muistan hyvin, kuinka Jopelta kysyttiin eräässä kodissa laulunumeroa, ja hän vastasi kirkkaalla äänellä, että "kymppi", vaikka ei ollut saanut vielä ensimmäistä todistustakaan. Vielä samana vuonna siirryimme esiintymään ravintoloihin sekä yritysten ja laitosten pikkujouluihin, ja myöhemmin esiinnyimme lähes yksinomaan ravintoloissa ja pikkujouluissa. Teimme ainoastaan yksittäisiä kotikäyntejä, koska ravintolaesiintymiset ja suuret pikkujoulutilaisuudet tuottivat illassa monikertaisesti sen, mitä kotikäynneiltä oli rahaa kertynyt. Muutaman viikon ravintolaesiintymisillä tienasimme jokainen jopa enemmän kuin vanhempamme ansaitsivat kuukaudessa. Rahat menivät luistimiin ja mailoihin sekä jonkin verran myös vaatteisiin (1960-luvun nuorisomuoti ja -musiikki olivat lyöneet läpi jo Oulussakin). Vietimme tuolloin myös lahjarikkaita jouluja, kun meillä pojilla oli itse hankittua rahaa jouluostoksia varten.
Heti alusta alkaen hankimme tiernapoikaluvan pakollisessa esiintymiskokeessa. Arvosanaksemme vakiintui kiitettävä, ja pidimme itseämme kaikkina esiintymisvuosinamme yhtenä Oulun parhaista sakeista. Useina vuosina todennäkäisesti olimmekin paras sakki sekä esiintymisen että varusteiden puolesta. Hienoihin varusteisiin panostettiin todella paljon. Ykä aikaisessa vuoden 1977 Oulun kaupungin musiikkiopiston Tähtipoikaryhmän koelaulutodistuksessa lukee "kiitettävän" arvosanan jälkeen erikseen vielä "kauniit vaatteet" (liite 4). 1960-luvun loppupuolella esiintymislupa oli ehdottomasti pidettävä aina mukana. Vuoden viimeisten esiintymisten jälkeen lupaa ei tullut valitettavasti säilytettyä. Seuraavana vuonna tarvittiin uusi lupa, joten silloin ei osannut arvostaa vanhan luvan myöhäisempää muistoarvoa. Onneksi myöhäisemmiltä kokoonpanoilta on säilynyt useita koelaulutodistuksia.
Viisisakarainen tähtemme poikkesi muiden tiernatähdistä selvästi edukseen. Oulun hienointa tähteä jouduimme puolustamaan usein, ja jäljempänä kerron parista kahakasta, jolloin myös tähti joutui kateuden kohteeksi ja taistelu- tai paremminkin itsepuolustusvälineeksi. Tähden on tehnyt Matti Huotarinen - VR:n luottomiehiä, jolta löytyi tukea poikien lauluharrastukselle, vaikka illat tahtoivat venyä pitkiksi.
Jihängit ja kruunut veimme huippukuntoon jo 1960-luvulla. Aluksi varusteet valmistettiin kotonani, mutta myöhemmin kukin pojista teki ne kotonaan. Muistan mysö hyvin, kun porukkaan tuli mukaan naapurinpojista Matti Träskelin ("Masi"). Masin kotona leikkelimme ja viimeistelimme vahvoista kartongeista sellaiset jihängit, että ne kestivät kovempaakin käyttöä. Kruunut olivat myös upeat, ja teimme lisäksi kokeilun vuoksi miekoille tupet. Masista tulikin myöhemmin grafiikan alan ammattilainen. Masin isältä Turolta opimme myös erään lisäsäkeistön, joka ei ollut kuulunut vielä ohjelmistoomme.
Melko varhaisessa vaiheessa taitoimme käyrät miekat Pohjankartanon metallityökurssilla yhdessä Mikon ja Träskelinin Matin kanssa. Myös kädensijojen kuperat suojat taottiin metallista. Käsisuojista lähti lisäksi metallinen väistinkaari, joka kiinnitettiin miekkojen nuppiin. Miekkojen valmistusta valvoi ja ohjasi Mikon opettaja Heimo Hokkanen. Hänen avustuksellaan miekat saivat upean viimeistely: miekat öljyttiin ja kuumennettiin mustiksi. Myöhäisemmässä vaiheessa Herodeksen miekka sai kultamaalauksen, ja lopulta kaikki miekat ovat saaneet hoipeamaalauksen.
Varusteiden väritys vakiintui seuraavaksi: Herodeksella puna-kulta, Murjaanien kuninkaalla musta-hopea, Knihtillä sini-hopea ja Mänkillä päävärinä oli keltainen. Paidat olivat valkoisia ja pitkähelmaisia. Kuninkailla jihängit oliva ristissä, Knihtillä oli yksi olkavyö ja Mänkillä vain vyöosa. Aivan ensimmäisissä varusteissa Murjaanien kuninkaalla oli kuitenkin myöhemmästä tavasta poiketen vain yksi olkavyö ja Knihtillä oli puolestaan ristikkäiset olkavyöt.
Ote Osmo Halosen kirjoittamasta tiernapoikatarinasta Huotarisen sakki 1968-1979. Koko tarinan voi lukea Kalevan verkkolehdestä.