Presidentti Tarja Halosen mutkaton kutsu presidentti Vladimir Putinille muutama päivä sitten Pietarissa on ollut jo monta päivää kestopuheenaihe ja valtio-opillisten väittelyjen teema. Halonen itse kertoi Putinin kysyneen, eikö hän saisi kutsua Suomeen Euroopan unionin ylimääräiseen huippukokoukseen. Halonen vastasi, että totta kai.
Mitäpä muuta hän olisi voinut tuollaiseen kysymykseen vastata, kun hän tiesi, että Putin on tervetullut Suomeen myös hallituksen ja Euroopan unionin puolesta. Se tieto Halosella oli pääministeri Matti Vanhasen tekemän pohjatyön perusteella. Vanhanen oli pohjustanut jo ennen Halosen ja Putinin tapaamista Venäjän presidentin kutsumista EU:n korkeimman johdon kokoukseen, jonka Suomi järjestää Lahdessa.
Nykyisen perustuslain aikana tasavallan presidentti hoitaa Suomen kahdenvälisiä suhteita EU:n ulkopuolisiin maihin. Venäjästä on tullut Halosen bravuurinumero hyvien ja mutkattomien henkilökohtaisten suhteiden takia ja siksi, että ovet Valkoiseen taloon pysyvät häneltä sitkeästi kiinni.
Näistä syistä on kohtuutonta syyttää Halosta siitä, että hän olisi ylittänyt toimivaltuutensa, vaikka kaikki eivät katselekaan hyvällä sitä, miten hän saalisti itselleen pisteet julkisuuspelissä pääministerin nenän edestä. Presidentti on Venäjällä lähes yksinvaltainen johtaja, ja kun Halosen kuuluu hoitaa suhteita Putiniin, hänen oli myös protokollan perusteella luontevaa esittää suullisesti kutsu Putinille.
Asiassa on kuitenkin yksi iso perustuslaillinen mutta, ja sen takia voi myös sanoa, että presidentti talloi pääministerin varpaille. Suomen EU-politiikkaa johtaa nimittäin pääministeri, ja hän - eikä tasavallan presidentti - toimii unionin puheenjohtajana vuoden loppupuoliskolla. Matti Vanhanen näytti nopeasti oikean tärkeysjärjestyksen, kun hän kutsui keskiviikkona virallisesti presidentti Putinin ylimääräiseen huippukokoukseen Suomeen.
Vanhasen nopeus kutsukirjeen lähettämisessä on varma merkki siitä, että korkeiden valtioelinten välillä kipunoi, vaikka pääministeri on vakuuttanut julkisuudessa virallisesti muuta. Pääministerin kansliasta katsoen Halonen meni nimittäin Pietarissa tontille, joka kuuluu tiukasti tulkiten Vanhaselle.
Tämä kaikki voi tuntua korkean tason hiekkalaatikkoleikiltä, mutta sillä on eduskuntavaaleihin valmistautuvan pääministerin kannalta myös poliittista merkitystä. Totta kai jokainen poliitikko haluaa glorian kokonaan itselleen asioissa, jotka kuuluvat perustuslain ja vakiintuneen työnjaon mukaan hänelle, mutta Halonen pääsi ottamaan siitä osansa Suomen ulkopolitiikan jaetun johtajuuden takia.
Perustuslain tulkinnanvaraisuus ja ulkopolitiikan jaettu johtajuus johtavat toistuvasti reviirikiistoihin presidentin ja pääministerin välillä. Putinin kutsua koskeva kohu ja sitä seurannut selittely on uusi osoitus siitä. Korkean tason kipunointi alkoi Paavo Lipposen pääministerikaudella melkein heti sen jälkeen, kun uusi perustuslaki oli tullut voimaan. Halonen aloitti presidentin virassa samana päivänä. Hän ja Lipponen mittailivat monesti reviiriensä rajoja EU:n huippukokousten yhteydessä ilman pysyvää ratkaisua .
Lipposen pääministerikaudella muodostui käytännöksi, että presidentti ilmoittaa tosiasiassa itsensä huippukokouksiin. Hallitus tyytyy presidentin ilmoitukseen, vaikka sillä on valta nimetä Suomen edustus EU:n huippukokoukseen ja evätä presidentin osallistuminen, jos se niin haluaa.
Reviirikiistojen kanssa on nyt eletty yksi Halosen kuusivuotiskausi ja toinen on menossa. Kolmen suuren puolueen johtajan viime vuonna tekemän herrasmiessopimuksen mukaan presidentin valtaan ei puututa Halosen kaudella eli ennen vuotta 2012. Tämä takaa sen, että reviirikiistat jatkuvat lähivuodet, ellei ensi vuoden kevättalvella nimitettävä hallitus muuta päätä.
Reviirikiistat eivät ainakaan kiillota Suomen valtiollisen johdon eikä maan julkikuvaa. Nytkin sekä Halonen että Vanhanen ovat joutuneet selittämään asiaa julkisuudessa. Näin ei ole järkevää jatkaa.
Seuraavan hallituksen ohjelmaan pitäisi ehdottomasti kirjoittaa perustuslain tarkistus, ja samassa yhteydessä olisi päätettävä, kumpaan suuntaan edetään. Vahvistetaanko presidentin vai hallituksen valtaa ja roolia?
Suomi on sadan vuoden aikana osoittanut olevansa niin kypsä demokratia, että se voisi ottaa lisäaskeleen ja siirtyä nykyistä tyylipuhtaampaan parlamentarismiin. Periaatepäätös siitä olisi fiksua tehdä heti eduskuntavaalien jälkeen ennen kuin puolueet ryhmittyvät seuraavien presidentinvaalien takia asemiin ja ehdokkaat ryömivät esiin koloistaan.