Maata hellivillä helteillä on jälleen kerran ollut pimeämpi puolensa, piikki hukkuneiden tilastossa. Viime viikonloppu oli tästä synkkä todiste. Vesillä menetettiin peräti yhdeksän ihmisen henki, alkuviikon aikana vielä neljä lisää.
Tapausten uutisotsikot tuntuvat tutuilta aiemmilta kesiltä: "Laiturilta hypännyt hukkui", "Mies sukelsi eikä enää noussut", "Uimahyppykisa koitui kuolemaksi". Liian moneen tapauksista liittyy omien voimien ja kunnon yliarviointi.
Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan Suomessa hukkui kesäkuun loppuun mennessä 74 ihmistä. Se on 20 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myös Oulun läänin tilasto on tänä vuonna synkistynyt: hukkuneita oli kesäkuun loppuun mennessä tilastoitu jo 13.
Pitkällä jaksolla hukkumiskuolemat ovat Suomessa onneksi vähentyneet. Vielä 1970-1980-luvuilla hukkumisia sattui noin 400 vuodessa. Nyt luku on kahdensadan paikkeilla. Silti Suomi on eurooppalaisittain yhä surullinen esimerkki. Keski-Euroopassa hukkuneita on vuosittain 0,7 sataatuhatta asukasta kohden, Ruotsissa 2, mutta Suomessa peräti 3,8. Pelkästään kymmenet tuhannet järvemme eivät lukemia selitä vaan kyse on muustakin.
Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kampanja on otsikoitu sanoin "Missio: Yksikään ei huku". Kun kyse on ihmishengistä, tavoitteen pitää ollakin korkealla. Vaikka sen saavuttaminen lienee mahdotonta, lukujen reilu pudotus on kuitenkin mahdollinen ajatellen sitä, millaisissa tilanteissa turmat sattuvat.
Edelleenkin nimittäin 80 prosentissa kesän hukkumisista on viinalla osuutensa. Kun kansan päähän taottiin aikanaan oppia, että "kun otat, et aja", pitäisi samaa viisautta saada myös uimareiden kohdalla läpi niin, että humalassakin sen muistaa. Työlästä tämä valistus epäilemättä on, mutta pitkäaikaisella toiminnalla asenteisiin voidaan vaikuttaa.
Lisäksi mieliin pitäisi synnyttää vahvempi yhteisvastuun henki. Moni hukkumistapaus sattuu porukoissa, joissa innostutaan päättömiin temppuihin. Niissä tilanteissa pitäisi löytyä ihmisiä, jotka viheltävät pelin poikki silläkin uhalla että saavat tosikon tai pelkurin leiman.
Merkillepantavaa on, että hukkuneista ylivoimainen enemmistö on miehiä. Tämän vuoden alussa miesten ja naisten suhde oli 67-7. Ehkä toivo on pantava suomalaisiin naisiin. Kun miehiltä näyttää pettävän arviointikyky, järjen ääntä voivat käyttää vaimot, tyttöystävät, äidit tai tyttäret.
paakirjoitus@kaleva.fi