Kaikki tietysti miettivät kuumeisesti, kuka aloitti Georgian elokuisen sodan. Ja helpointa on nimetä syylliseksi kansainvälinen järjestö, sanoo kokenut suomalainen huippudiplomaatti. Hän viittaa tietenkin Suomen niin rakastamaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöön Etyjiin.
Muuan brittupseeri sai äskettäin päähänsä väittää, että Etyj epäonnistui Georgian sodan aattona. Järjestön Georgia-mission, jota muuten suomalaiset johtavat, olisi pitänyt kyetä varoittamaan sodasta ennakkoon.
Itsekin Georgiassa kakkospostilla palvelut Ryan Grist ei ole säästellyt sanojaan arvostellessaan myöskin Georgian hyökkäystä Etelä-Ossetian Tshinvaliin. Se oli hänen mielestään täysin summittainen ja suhteeton verrattuna toisen osapuolen mahdolliseen tai väitettyyn provokaatioon.
Mutta kauheinta on Etyjin arvostelu. Onhan selvää, että jos joku haluaa lähteä sotimaan, ei hän siitä etukäteen ilmoita. Sitä paitsi varoituksia saatiin pitkin kesää ja varustautumista havaittiin jo viime keväänä. Yksi ja toinen totesi tilanteen tulenarkuuden, ja Etyjin tarkkailijoilta jäi tuskin mitään havaitsematta.
Havainnoista informoitiin asiaankuuluvasti huolestunutta puheenjohtajamaata sekä järjestön sihteeristöä Wienissä. Tilanteen eskaloituminen nostettiin selkeästi pöydälle.
Olisiko jotain voitu tehdä toisin? Ei Etyjin piirissä, sanoo suomalaisdiplomaatti.
Georgian operaatio "perustuslaillisen menon palauttamiseksi" kapinamaakunnassa Etelä-Ossetiassa ja sitten Venäjän massiivinen vastaoperaatio seurauksineen - täysimittainen sota - yllätti kuitenkin kaikki. Miksi?
Siksi, että Etyjin avainmaissa ei osattu vetää varoituksista oikeita johtopäätöksiä. Mekanismi toimi - tulkinta ei.
Kaikki tiesivät, että Mihail Saakashvili sanoi jo presidenttikautensa alussa palauttavansa Etelä-Ossetian ja Abhasian kapinamaakunnat Georgian valtioyhteyteen vaikka voimatoimin. Yhdysvalloilla saattaa olla ansionsa tämän pitkään hautuneen hankkeen jarruttamisesta viime elokuuhun asti.
Etyjin raportteja on kiitetty myös siitä, että niissä ei ummistettu silmiä myöskään maan sisäisiltä ongelmilta. Mutta jotain jäi isommasta poliittisesta kuviosta ilmeisesti havaitsematta. Se, mitä Saakashvilin esikunnassa oli laskettu? Se, millaisia olivat Kremlin suunnitelmat? Se, millaisia "ulkopuolisia" voimia sekaantui kriisiin omine intresseineen?
Kuka voitti ja kuka hävisi eniten? Tähän kysymyksen ei Etyj-diplomaatti tietenkään vastaa, ei Suomen puheenjohtajavuonna. Jokainen voi itse päätellä, millaisia motiiveja eri osapuolet sodan alla ja noiden viiden päivän aikana edustivat. Vaarana on tietysti tulla leimatuksi "uussuomettuneeksi".
Saakashvilin tavoitteena näyttää joka tapauksessa olleen olympialaisia seuraavien länsivaltojen asettaminen tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Saakashvili uskoi vahvasti lännen solidaarisuuteen ja samalla ilmeisesti siihen, ettei Venäjällä olisi kanttia ryhtyä niin koviin - kuten todettu: ylimitoitettuihin - sotatoimiin.
Toisaalta valistuneita arvauksia on esitetty siitäkin, että Venäjäkin olisi tullut jossakin määrin yllätetyksi. Mutta tietenkin sillä oli rajan takana Pohjois-Ossetiassa joukkoja ja varmaankin sen tiedustelu kertoi, että jotain oli tekeillä.
Kuka voitti ja kuka hävisi? Ainakin Venäjä on myöntänyt hävinneensä tiedotussodan. Vähintään. Tynkä-Georgia päässee lopulta Natoon. Saakashvilin syrjäyttäminen lienee ajan kysymys.
jarmo.rantalainen@kaleva.fi