Oli kirkossa kuulutettu, että presidentti Saddam Hussein saisi tiistaina pidetyssä "kansanäänestyksessä" seitsemän vuoden jatkomandaatin Irakin johtoon. Ainoa epävarmuustekijä liittyi siihen, kuinka liki sadan prosentin tukea Saddam pääsisi.
Tulos ei olisi voinut olla Bagdadin teurastajaksikin kutsutulle Saddamille mairittelevampi. Irakin viranomaiset pystyivät ilmoittamaan käytössä olleeseen äänestystekniikkaan nähden nopeasti, että kaikki 11 455 638 äänioikeutettua oli äänestänyt Saddamia. Viime presidentinvaaleissa hän sai äänistä sentään "vain" 99,96 prosenttia. Stalinin viisaushan kuului, ettei tärkeintä ole, miten kukin äänestää vaan se, kuka laskee äänet.
Demokratian irvikuva hakee vertaansa historiasta. Pahimmissakaan diktatuureissa ei ole tähän asti iljetty pumpata ainoan ehdokkaan kannatusta sataprosenttiseksi. Lähes vuoden julkisuudessa poissa ollut voittaja ei käynyt kampanjaa saati että hänellä olisi ollut vastaehdokas. Kansalaisille oli jaettu pinssejä, joilla sai ihon rikki voidakseen äänestää Saddamia verellään.
Saddam sai varman voiton, mutta häntä odottaa epävarma tulevaisuus. Yhdysvallat näyttää olevan lähempänä tavoitettaan saada YK:n turvallisuusneuvosto hyväksymään tiukka päätöslauselma. Teksti uhkaisi Irakia pikaisilla sotatoimilla, jollei se taipuisi käytännössä Yhdysvaltain sanelemiin ehtoihin alistaa maa kattaviin asetarkastuksiin Saddamin palatseja myöten ja hävittää niissä paljastuvat joukkotuhoaseet.
Näyttää siltä, että etenkin ulkoministeri Colin Powellin Yhdysvaltain johdossa edustama malttilinja olisi päässyt voitolle hallinnon jäsentenvälisissä. YK:n mandaatti mahdollisille sotatoimille Irakissa palvelisi useita tarkoituksia. Ensinnäkin päätös olisi kansainvälisoikeudellisesti muotovirheetön ja tukisi siten YK:n arvovaltaa. Toiseksi se sitoisi turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat samaan rintamaan tai ainakin estäisi niitä tekemästä myyräntyötä.
Tiukka, mutta sittenkin maltillinen maailmanyhteisön toimintalinja sotisi kahden ryhmän tarkoitusperiä vastaan. Se ei sopisi Saddamille, joka pyrkii pelaamaan aikaa ja hajottamaan vastapuolen rivejä. Siksi ei olisikaan yllätys, jos diktaattori yrittäisi provokaatioita.
YK:ssa muotoutuva linja ei ole myöskään Yhdysvaltain haukkojen mieleen. Hallinnossa ja sen lähipiirissä olevia kovan linjan edustajia eivät kiinnosta Irakin asetarkastukset, vaan Saddamin kaato mahdollisimman pikaisesti. Onkin paradoksaalista, että Saddamin ja amerikkalaishaukkojen intressit käyvät tällä hetkellä yksiin.
paakirjoitus@kaleva.fi