Var­jo­fes­ti­vaa­li innosti lip­pu­luu­kul­le vain kym­me­niä

Maanantaina peruttu Varjofestivaali myi ennakkoon alle sata lippua.

– Ilmeisesti Oulu ei kuulu niiden suurten suomalaisten yliopistokaupunkien joukkoon, joissa tällaisia urbaaneja tapahtumia voi järjestää, Varjofestivaalin ohjelmasta vastannut Aki Roukala tuumii.
– Ilmeisesti Oulu ei kuulu niiden suurten suomalaisten yliopistokaupunkien joukkoon, joissa tällaisia urbaaneja tapahtumia voi järjestää, Varjofestivaalin ohjelmasta vastannut Aki Roukala tuumii.
Kuva: Kontiainen Jarmo

Maanantaina peruttu Varjofestivaali myi ennakkoon alle sata lippua. Jotta festivaali olisi toteutunut, lippuja olisi pitänyt olla näihin aikoihin myytynä noin tuhat, kertoo Ilpo Sulkala tapahtumaa järjestäneestä Pro Piknik Festivals Oy:stä. Kokonaisuudessaan lippuja oli myynnissä 1 500.

Kaksipäiväinen urbaanin kulttuurin festivaali oli tarkoitus järjestää Hallituskadulla Kulttuuritalo Valveen, Oulu10:n, Byströmin talon ja Aleksinkulman rajaamalla alueella elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ohjelma koostui vaihtoehtorockista ja -rapista sekä taidepopista. Lavalle oli nousemassa 16 esiintyjää, muun muassa Litku Klemetti, Kube x Eevil Stöö ja Ruusut.

Festivaalin ohjelmasta vastannut Aki Roukala sanoo olevansa pettynyt, mutta pitävänsä perumista parempana vaihtoehtona kuin järjestämistä liian pienelle yleisölle.

– Olen itsekin tehnyt joskus tappiollisen tapahtuman ja maksanut siitä, että ihmiset saivat kokea jotain hyvin eksklusiivista. Niin siinä olisi tälläkin kertaa käynyt, maksaja en vain olisi ollut minä.

Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetyn Varjofestivaalin ideana on Roukalan mukaan ollut tuoda Ouluun boutique-festivaalin konseptia ja niputtaa yhteen ajankohdan mielenkiintoisimpia uusia artisteja.

Viime vuonnakaan myynti ei sujunut odotetusti, joten lopulta ilmoitettiin, että lipun ostaneet saivat tuoda kaverin mukanaan.

– Ihmisiä oli sen verran, että festivaali toimi, mutta taloudellisesti se ei tietenkään ollut hyvä juttu, Roukala toteaa.

Pari vuotta sitten Roukala järjesti musiikkivideofestivaalien yhteyteen samantyyppistä ohjelmaa sisältänyttä Pimeä-festivaalia. Myös siinä tuli takkiin.

Roukala sanoo kokemusten yhdessä osoittavan, että Oulusta ei ainakaan toistaiseksi löydy riittävästi tietynlaista yleisöä. Vaikka samantyyppinen ohjelmisto vetää etelässä väkeä Flow’hun ja Sidewaysiin ja toisaalta esimerkiksi Roukalan perustamaan Bättre Folkiin Hailuotoon, oululaisia festareita ei sen varaan perusteta.

– Ilmeisesti Oulu ei kuulu niiden suurten suomalaisten yliopistokaupunkien joukkoon, joissa tällaisia urbaaneja tapahtumia voi järjestää, Roukala sanoo.

– Tiedossa on, että Tampereella tai Helsingissä tällainen tapahtuma olisi myynyt heittämällä loppuun, toteaa Ilpo Sulkala.

Sulkalan mielestä Oulu tarvitsee jotain muutakin kuin ”musadiggarin kannalta tylsiä kaikille kaikkea -tapahtumia”. Festivaalin konsepti menee hänen mukaansa nyt mietintään, mutta tapahtumaa ei kuopata.

– Jollain konseptilla ollaan joka tapauksessa jatkamassa.

Roukala näkisi festivaalin nimenomaan 1 000–2 000 kävijän tapahtumana, joka ei kilpaile kaupallisempien ja suurempien Qstockin ja Suomipopin kanssa mutta ei myöskään Hässäkkäpäivien ja UFOPin kaltaisten, genrensä tarkemmin rajanneiden tapahtumien kanssa.

– Tietysti jos kaupunki kokisi tapahtuman arvokkaaksi, se voisi tukea alkuun, jotta saataisiin yleisö heräteltyä formaattiin. Se kyllä tulee Ouluun, mutta se vain tulee myöhemmin kuin olin itse arvioinut.