Varjakan kevätjäistä viime sunnuntaina ihmisiä pelastanut Petri Lehenkari kertoo Kalevan blogissa yksityiskohtaisesti operaatiosta.
Ortopedi, solu- ja kehitysbiologian professori Lehenkari oli perheensä kanssa ulkoilemassa Varjakassa, kun kuuli avunhuutoja ja joutui pelastustehtäviin.
"Yksikään viidestä jään pinnassa makaavan päästä ei liikkunut", Lehenkari kirjoittaa. Hän itse eteni lasten pulkan varassa kohti pelastettavia, mutta vajosi kaulaa myöten veteen.
Uppopalloa harrastava Lehenkari pääsi saksipotkulla vedestä muutamassa sekunnissa. Hän sai heitettyä köyden ja kiskottua neljä ihmistä pois avannosta tai sen reunalta. Toinen pelastaja heitti pelastusrenkaan seurueen viidennelle kevätjäihin joutuneelle.
"En siis kokenut tehneeni mitään sankarillista, kotona jouduin heti keittiöhommiin enkä saanut edes päiväunia", Lehenkari kommentoi blogissaan.