Olavi Korolaisen näyttelyn tiedotteessa Aineen taidemuseon intendentti Katriina Pietilä-Juntura toteaa, että melkein kaikkien Korolaista koskevien lehtiartikkeleiden otsikosta löytyy sana väri. Siltä ei tässäkään voi välttyä, niin keskeinen asia väri on kemiläisen taidemaalari Olavi Korolaisen (s.1931) tuotannossa.
Korolaisen laaja retrospektiivinen näyttely nähtiin Kemin taidemuseossa 1998. Aineella sitä vastoin ei katsota taaksepäin, vaan esillä on pääosin taiteilijan tuotantoa yhdeksänkymmenluvulta ja aivan viime vuosilta..
Korolaisen käsiala on ollut tunnistettava jo vuosikymmenien ajan. Teosten rakenteellisuus viittaa konstruktivismiin, mutta nimettömänsileäksi vedetyn pinnan sijaan siveltimenjälki on näkyvä korostaen maalarin läsnäoloa. Värinkäyttö on hallittua, usein kahden värin vastakkaisuudelle rakentuvaa.
Parin viime vuoden maalauksissa tekijä tuntuu hakevan uutta. Yllätys on kolmiulotteisuuden illuusion tuleminen kuvaan kahdessa soputeltta-aiheessa. Myös värillisesti uusimmissa teoksissa on kokeilua, väliin outoja murretun pastellin ja puhtaan värin yhdistelmiä, mutta mikä tärkeintä, myös näyttelyn parhaat työt
Pienehkö Keltainen (2002) on abstraktisuudestaan huolimatta asetelmallinen kuva. Nimen mukaisesti sitä hallitsee keltainen väri, reuna-alueilla on punaisia ja vaalean-sinisiä, pehmeästi pohjaväriin rajautuvia kenttiä. Keltaisen viereen on ripustettu oranssia, maalaus Näkymätön silta (2002). Sen hehkuva, Korolaisen tavanomaiseen kylläiseen asteikkoon verrattuna keventynyt ja puhdistunut oranssi tuntuu valaisevan ja lämmittävän koko teoksen ympäristön.
Teoksessa toistuvat Korolaisen monissa töissään tutkimat elementit: pohjan geometriset värikentät, ympyrä ja musta neliö.
Värihehkun keskellä Sanaton musta (2003) on vaikuttava työ. Miltei koko maalauspohjaa hallitseva samettinen musta kääriytyy auki kahdesta kulmasta paljastaen vähän punaista. Maalaus on kuin hämärän miltei peittämä maisema tai lopullisempi tummuus, mielikuva kuoleman saapumisesta.
Monissa uusissa maalauksissa on vahvoja maisemallisia elementtejä. Jotenkin tällaisesta luonnosta lähtevästä värimaalauksesta tuntuu olevan vaikeampi saada uutta irti kuin tekijälle ominaisesta jämäkän rakenteen ja elävän maalauksellisuuden yhdistelmästä.