Grafiikka lienee monelle nykyihmiselle se tutuin kuvataiteen muoto. Se on käyttötaidetta, jota löytyy monen nuorenkin taiteenystävän seiniltä.
Monistettavuudesta johtuvan edullisuutensa vuoksi myös suuri osa taidemuseoiden hankkimasta kuvataiteesta on grafiikkaa. Näin on myös Oulussa.
Yli 800 teosta käsittävästä grafiikankokoelmasta on nyt koottu Oulun taidemuseon yläkertaan sijoittuva näyttely nimeltä Painovoima ja tarmo, jossa on esillä noin kymmenesosa kokoelmasta.
Näyttely alkaa portaiden välitasanteelta.
Siellä on ripustuksen vanhin teos, suomalaisen taidegrafiikan edelläkävijän Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) karelianistinen Talvinen Kalela, joka on tehty vuonna 1897.
Välitasanteelle on ripustettu myös muuta vanhaa antia. A.W. Finchin (1854-1930) Maisema on vuodelta 1905. Hiukan uudempia ovat Louis Sparren (1863-1964) raunioromantiikkaa sisältävät työt ja Frans Nybergin (1882-1962) Lämsäjärven vanha hiihtomaja.
Kun portaat nousee ylös, tapaa Gallen-Kallelan opissa käyneen Hugo Simbergin (1873-1917) Tampereen tuomiokirkon seinämaalauksista tutut Köynnöksenkantajat vuodelta 1906.
Gallen-Kallelan ja Simbergin grafiikkaan tuntuu piirtyneen jotain suomalaisuuden ytimestä. Samaa on myös Erkki Tantun (1907-1985) karkeassa puupiirrostekniikassa. Uudempaa suomalaisuuden tulkintaa voisi edustaa Hannu Väisäsen (s. 1951) grafiikka.
Paikallisempaa löytää Teuvo-Pentti Pakkalan (s. 1920) meriaiheisista litografioista, jotka liittää pohjoispohjalaiseen rantamaisemaan.
Grafiikka saattaa kuulostaa hiukan värittömältä. Sitä se ei kuitenkaan ole, mistä esimerkkinä on muun muassa Kari Tervon (s. 1959) monotypia. Väriä ja kokoa on myös Tuija Armisen (s. 1968) lähiökuvauksessa Viikonloppu, joka on puupiirros kankaalla.
Pientä mutta väreillään tarttuvaa on tehnyt Esa Riippa (s. 1947), jonka tarkasti piirtyvät maisemat on työstetty akvatintaa ja viivasyövytystä käyttäen.
Kuten edeltä on ilmenee, grafiikan menetelmiä on mitä moninaisempia. Niitäkin näyttelyssä voi opiskella teosten yhteydestä löytyvistä tauluista. Ja löytää taidemuseon yläkerrasta grafiikan tekoon kuuluvaa välineistöäkin vitriiniin tuotuna.
Näyttelyssä esitellään kymmeniä taiteilijoita: useita vain yhden, parhaimpia kolmen vedoksen verran.
Voisi ajatella, että näin syntyy hajanainen ripustus. Sitäkin näyttely voi olla, mutta yllättävänkin kiinnostavasti.
Ripustukseen tutustuessa tulee huomanneeksi, että jos grafiikka on tuttua kodin seiniltä, on se sitä myös oululaisista gallerioista.
Inari Krohn (s. 1945) piti keväällä näyttelyn Neliö-Galleriassa, josta japanilaishenkinen vedos nimeltä Puutarha on päätynyt myös taidemuseoon.
Harmajassa hiljan esiintynyt Päivi Lempinen (s. 1955) on esillä kahdella vedoksella. Harmajasta tuttu on myös yksi nuoremman polven kiinnostavammista grafiikantekijöistä, eli Marko Lampisuo (s. 1970), jonka tekniikkana on valokuvia hyödyntävä heliogravyyri.
Galleria 5:ssä taas hiljattain oli esillä Minna Myllykankaan (s. 1965) Satunnaisia, pieniä vedoksia antiikkiin tai kauemmas viittaavien keramiikkatalojen takaseinillä.
Klassista tunnelmaa tapaa Emilio Crecon (s. 1970) Kompositiossa. Italiaan viittaa myös Kuutti Lavosen (s. 1960) Uusi Äiti. Vastapainoa niille löytää vaikka Teija Immosen (s. 1968) ekspressiivisistä ja hurjan värisistä kuvista Vaara ja Raitilla, jotka on tehty uudehkolla menetelmällä nimeltä carborundum.
Museon alakerrasta löytyy toinen samaan aikaan menevä grafiikannäyttely. Monitoimitilaan ripustettu kokonaisuus esittelee yläkerrankin näyttelystä löytyvän oululaissyntyisen Aune Mikkosen (s. 1922) maisema- ja luontoaiheisia grafiikanvedoksia.
Mikkonen lahjoitti vuosi sitten liki koko tuotantonsa, eli yli 200 vedosta Ateneumin taidemuseolle.
Lahjoituksesta koottu näyttely oli aiemmin keväällä esillä Helsingissä ja nyt lahjoituksen metalligrafiikkaa esitellään Oulun taidemuseossa 22 vedoksen voimin.
