Kyösti Rautio toi (Kaleva 30.9./Lukijalta) kirjoituksessaan ilmi ajankuvan tämän päivän koulusta ja koulunkäynnistä. Yritän ajatella asiaa lasten sekä luokanopettajan kannalta. Kyllä en osaa valita, haluaisinko olla opettaja vai oppilas. Molemmat vaihtoehdot tuntuvat kuormittavan lapsen koulureppua tai opettajan hartioita.
Työskentelen itse varhaiskasvatuksen opettajana päiväkodissa. Pidän asiakaskunnastani: lapset ja lapsiperheet.
Työ on aina ollut tavoitteellista, arkista ja palkitsevaa. Alle kouluikäisen lapsen kohdalla kehitystä on havaittavissa muutamissa viikoissa, puhumattakaan kuukausista. Parhaimmillaan kehitys näkyy koko perheen hyvinvointina.
Varhaiskasvatuksen opettajana, sekä aiemmin lastenhoitajana työskennellessä, sain osallistua lapsen arkeen koko työpäivän ajan. Yhteinen arki mahdollisti ja opetti meille kaikille jotain. Toisten huomioimista, käytöstapoja sekä arjen taitoja. Parhaimpia anteja olivat hetkessä elämiset: kun jotain hoksattiin, niin sitten toimittiin!
Oulun kaupunki on asettanut harteilleni raskaan työtaakan. En usko olevani tässä kaupungissa ainut samassa asemassa oleva. Tiedän, etten ole. Ymmärrän, että uusi voimaan tullut varhaiskasvatuslaki haastaa luovimaan käytänteitä vielä monet kerrat, mutta inhimillisyyttä ei saisi näin ihmisläheisestä työstä uupua edes päättäjiltä.
Päiväkodin johtajilla kuulostaa olevan lorupussin avaimet kädessään, kun lapsiryhmien rakenteita järjestetään. Vastaan lapsiryhmäni varhaiskasvatussuunnitelmien kirjaamisesta ja keskusteluista. Päiväkodin johtaja on näin ohjeistanut. Tämän lisäksi käyn keskusteluja ja palavereita tukea tarvitsevien lasten arjen tukemiseen liittyen. Kuka tätä valvoo? Tervetuloa tarkastajat ja valvojat vierailemaan päiväkoteihin.
Kun viimein olen ryhmissäni, on iltapäivä ja aika mennä ulos. Morjenstan työkaveria, joka lähtee töistä kello 16. Jään ryhmäni 14 lapsen kanssa pihalle. Sydän hakkaa toppatakista läpi, kello 16–16.30 on otollisin väli tapaturmille lasten keskuudessa. Itse en ehdi kuin luovuttaa lapsen – ja seuraavan – huoltajalleen. Toivon, että mitään ei tapahdu niille 12 lapselle, joita vielä jäljellä on.
Paljon jää toivomisen varaan. Toivossa on hyvä elää – turvassa vielä parempi. Ammattitaitoiset varhaiskasvatuksen lastenhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat häviävät Oulun kaupungista. Oulun kaupunki aiheuttaa omilla linjauksillaan ja kiristyksillään leikkirauhan rikkoutumisen. Henkilöstömitoitus kuntoon projektien ja tavoiteltavien mainintojen sijaan.
Tulevaisuuden toivottomat
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.