Vappu ei ole enää niin kuin ennen. Lähes koko viime vuosisadan ajan sen vietolle antoivat värinsä niin opiskelijat kuin työväestökin. Opiskelijoiden ote on pitänyt: he juhlivat vappua perinteisin menoin. Sen sijaan työväestön ja sen poliittisten liikkeiden juhlinta hukkuu yleiseen karnevaalimeininkiin.
Työväenliikkeelle vappu oli pitkään lähes yhtä pyhä päivä kuin joulu luterilaiselle kirkolle tai pääsiäinen ortodokseille. Päivän viettoa sävyttivät mielenosoitusmarssit ja juhlat, joissa liikkeen johtajat julistivat poliittista ilosanomaa. Tapahtuma toteutui pitkään samalla tavalla toistuvin menoin.
Ajan muutosta kuvaa hyvin se, että vappu on tänään enemmän koko kansan karnevaali, sikäli kuin sitä edes juhlitaan. Useimmille se lienee vain vapaapäivä vapaapäivien joukossa ilman sen suurempaa merkitystä.
Poliittisia puheita vappuna pidetään edelleen, mutta yhdelläkään poliittisella suuntauksella ei ole niihin liittyvää yksinoikeutta. Puheiden sanoma on myös menettänyt sitä painoarvoa, joka sillä oli joskus.
Vapulla on pitkä historia kevään juhlana. Ei ole epäilystäkään, etteikö perinne siinä mielessä jatku, vaikka muodot muuttuvat kunkin ajan tarpeiden mukaisesti.
Yleinen karnevaalimeininki on vallannut alaa ja voi hyvin, samoin vappuun liittyvät ruoka- ja juomaperinteet. Alkoholia siemaillaan runsaasti ja varsin näkyvästi julkisilla paikoilla. Alkoholimyynnissä vapun edelle menevät juhlapyhistä vain joulu ja juhannus.
Työväenliikkeen juhlaperinteen osalta paluuta menneeseen tuskin on. Väkeä on jo kauan ollut vaikea saada kuuntelemaan puheita ja vielä vähemmän marssimaan pienentyneenä joukkona.
Tämä kuvastaa yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Työväestön asema on parantunut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Ei ole enää samanlaista taloudellista tai yhteiskunnalliseen asemaan liittyvää tarvetta osoittaa mieltä kuin aikaisemmin. Vaikka aihetta purnaamiseen olisikin, työväenliike ei välttämättä ole enää se väylä, jonka kautta protesti kanavoidaan.
Työväen vappumarssit ja -juhlat eivät ole koskaan olleet spontaania liikehdintää, vaan työväenliikkeen järjestöjen organisoimaa toimintaa. Järjestöjen pienenentynyt kannatus ja merkitys ihmisten elämässä näkyy vähäisenä kiinnostuksena vapputapahtumia kohtaan.
Työväen vappujuhlien kulta-aikana juhlailoa häiritsi työväenliikkeen jakautuminen sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin. Vaikka moni saattoi kokea itsensä työväenhenkiseksi, kaikki eivät halunneet leimautua kumpaankaan pääryhmään.
Tänään väki ei lähde liikkeelle suurin joukoin, vaikka työväenliikkeen eri suuntaukset kykenisivät yhdistämään voimansa ja järjestämään yhteiset vappujuhlat. Pääsyy tähän on kummankin vasemmistopuolueen kannatuksen supistuminen ennätyksellisen alhaiseksi.
Työväenliikkeen hiipumisen vuoksi osa vapun perinteestä on katoamassa.
Pääkirjoitus