Demokratia ja kansalaisvapaudet maailmassa ovat taantumaan päin. Silti niiden tilanne on yhä merkittävästi parempi kuin menneinä vuosikymmeninä. Saavutuksista on pidettävä kiinni.
Amerikkalainen kansalaisjärjestö Freedom House kertoo tuoreessa vuosiraportissaan poliittisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien taantuneen viime vuoden aikana. Suunta kohti huonompaa on ollut havaittavissa peräti joka viidennessä maailman valtioista.
Näin luettuna uutinen kuulostaa todella hätkähdyttävältä. Se kannatta kuitenkin asettaa hieman pitempään perspektiiviin. Kun katsoo saman järjestön mittauksia yli 30 vuoden ajalta, täysin vapaiden maiden osuus on koko ajan noussut. Kymmenenkin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna on menty eteenpäin.
Nyt 46 prosenttia eli lähes puolet maailman ihmisistä asuu täysin vapaiksi määritellyissä maissa, ja tämä määrä on historiallisen korkea. Ongelma on siinä, että monessa maassa tilanne näyttää nyt olevan kehittymässä huonompaan suuntaan ja vain harvassa paikassa parempaan.
Tosin järjestön käyttämä luokittelu vapaisiin, osittain vapaisiin ja ei-vapaisiin maihin on sekin ongelmallinen. Esimerkiksi Venäjä on luokiteltu kaikkein huonoimpaan eli ei-vapaiden maiden ryhmään. Perusteena tässä ovat ongelmat demokratiassa eli vaalien toteuttamisessa, sananvapaudessa ja kansalaisjärjestöjen asemassa.
Kuitenkin Suomessakin vuodenvaihteessa lomailleet tuhannet ja taas tuhannet venäläiset tulevat maasta, jossa yksilön asema on oleellisesti parempi kuin oli Neuvostoliiton aikana. Ulkomaille voi vapaasti tulla ja mennä, ihmisten puheita ja tekemisiä kyttäävää sortokoneistoa ei ole ja pulmalliselle sananvapaudellekin löytyy internetin ja painetun median puolelta avoimia saarekkeita.
Freedom Housen mukaan Venäjä on autoritaaristen valtioiden roolimalli lähialueilleen, kansalaisjärjestöjen asemaa on heikennetty ja syksyn parlamenttivaalit olivat täysin epäreilut. Se pitää paikkansa, mutta yksilötasolta katsoen elämä nyky-Venäjällä ei ole alkuunkaan niin "ei-vapaata" kuin oli entisessä Neuvostoliitossa tai on Kiinassa, Iranissa tai Kuubassa, joihin Venäjä luokittelussa rinnastuu.
Tällaiset mittaukset ovat aina suhteellisia, mutta niiden näyttö kannattaa ottaa huomioon. Viime vuosi ei todellakaan tunnu todistaneen mitään kansalaisvapauksien ja demokratian riemumarssia. Suuria romahduksia alaspäin ei ole tapahtunut, sen sijaan kylläkin laaja-alaista ja ikään kuin trendinomaista rapautumista. Monet hallitukset tuntuvat tulkinneen, että vapauksia voi polkea ilman pelkoa reaktioista.
Burma on tästä hyvä esimerkki. Sotilasdiktatuurin vastainen liike tukahdutettiin verisesti, eikä juntta tunnu joutuvan maksamaan teoistaan. Ulkomaailma on käytännössä kääntänyt selkänsä. Yhdessäkään Freedom Housen listan pohjalla olevista diktatuureista ei viime vuonna havaittu merkkejä kehityksestä kohti parempaa.
Myös "terrorismin vastainen sota" kylvää satoaan. Se on johtanut kansalaisvapauksien kannalta ongelmallisiin toimiin Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja varsinaisilla taistelupaikoilla osapuolten otteet ovat olleet raakoja. Demokratian edistäminen sotakoneiston avulla ei toimi.
Suurin ongelma ehkä on kuitenkin hiljaisuus. Nelson Mandelan tai Lech Walesan kaltaisia kautta maailman tunnettuja vapauden puolestapuhujia ei ole noussut, tai sitten he eivät nykymaailmassa saa enää ääntään kuuluviin. Kansalaismielipiteellä ei ole merkitystä, jos sitä ei kuulla.