"Aluksi en lainkaan ymmärtänyt Suomen kehuttua musiikinopetusjärjestelmää, koska se poikkeaa niin paljon meikäläisestä. Venäjällä musiikin opiskelija joutuu alusta saakka ammattimaiseen putkeen, jossa ei ole paljon vaihtoehtoja. Suomessa toimitaan paljon vapaammin", aloittaa muun muassa Oulun konservatoriossa ja Kiiminkijoen opistossa laulua opettava tenori Vladimir Nedvizhai.
"Täällä voi opiskella konservatoriossa musiikkia ja samanaikaisesti esimerkiksi yliopistossa jotain aivan muuta. Päätöksen ammattilaiseksi ryhtymisestä voi tehdä myöhemmin, mikä on pelkästään hyvä juttu",
Haukiputaan operettiviikkojen taiteellinen johtaja siis kuuluu vähemmistöön musiikkiasiantuntijoiden joukossa. Perinteisestihän Venäjän mallia on pidetty kaikkialla suuressa arvossa sen ilmeisestä vanhakantaisuudesta huolimatta.
Nedvizhai vain näkee nyt myös systeemin varjopuolet, kuten hukkaan menneet odotukset hienosta urasta sekä opiskelijoiden päätymisen pitkällisen opiskelun päätteeksi aivan muuhun työhön kuin alun perin oli tarkoitus.
Muuten klassinen laulaminen on aikalailla samanlaista kaikkialla, Nedvidzhai arvioi, Hän ei lukeudu niihin tenoreihin, jotka hoilaavat Kalinkaa pikku vodkissaan jok´´ikisessä tilaisuudessa.
"Olisikohan laulanut Kalinkan urani aikana kaksi kertaa julkisesti?" hän muistelee.
"Puna-armeijan kuorosta löytyy näitä ´´kansallisia ääniä´´. Tietysti sekin on totta, että tenorimme mielellään päättävät laulut komeasti johonkin korkeaan nuottiin. Jos säveltäjä ei ole sellaista tajunnut kirjoittaa, syntyy helposti mutinaa ja loppua saatetaan omatoimisesti vähän kaunistella."
Musikaalien ja operettien makuun Nedvidzhai pääsi Petroskoin musiikkiteatterin solistina 1980-luvulla. Siitä asti rakkaus on kestänyt.
Epäilyt kaikonneet
Myös maanmuuttajiemme joukossa Vladimir Nedvizhai muodostaa poikkeuksen. Moskovan kuuluisasta konservatoriosta valmistunut laulajahan sai täysin koulutustaan vastaavaa työtä - ja kaiken kukkuraksi Haukiputaalta, joka ei vielä silloin ollut tunnettu ooppera- ja operettiväkeä työllistävänä kuntana, vaikka muutama hyvä laulaja sieltäkin oli maailmalle lähtenyt.
Epäilevät tuomaat pohtivat kulttuuri-ilmaston sopivuutta ja hankkeen kestävyyttä, kun Vladimir Nedvizhai 1990-luvun lopulla ryhtyi vaimonsa, sopraano Ljudmila Nedvizhain, ja paikkakunnan oman väen kanssa tekemään Haukiputaasta Suomen operettikeskusta.
Mutta kun innostus oli molemminpuolista ja tarpeeksi tasokkaita taiteilijoita saatiin Petroskoin musiikkiteatterista, olivat operettiviikkojen ainekset kasassa. Epäilyt ovat vuosien kuluessa vaihtuneet suosionosoituksiksi. Vanha fraasi ´´ystävyys, yhteistyö ja avunanto´´ on Haukiputaalla saanut aivan uutta sisältöä.
"Venäläiset taiteilijavieraat tuntevat jo Haukiputaan kaikki kalastuspaikat ja ovat täällä kuin kotonaan", Vladimir Nedvizhai kertoo.
Divareistakin menee paljon tavaraa paluukuormissa rajan taakse, Ladan osista puhumattakaan.
Kesäkuussa Haukiputaan operettiviikot järjestetään kesäkuussa 7. kerran ja yleisömäärä kohonnee jälleen 3 000 tienoille. Festivaalille on muodostunut vakiintunut, uskollinen kuulijakunta. Ihmisiä saapuu paikalle Etelä-Suomea myöten, sillä muualla Suomessa ei vastaavaa ole tarjolla.
Liha olikin punaista!
Nedvizhait muuttivat Haukiputaalle vuonna 1998 muun muassa siksi, että taloudelliset olot Karjalassa muuttuivat koko ajan huonompaan suuntaan. Kun aikaisemmin muuttanut muusikkoystävä houkutteli Vladimir Nedvidzhaita Suomeen laulamaan, ei perheen ollut vaikea päätyä ajatukseen, että miksipä ei.
Jo ennen Suomeen tuloaan Nedvizhait olivat nimittäin viettäneet kosmopoliittista taiteilijaelämää. Vladimir Nedvizhai muistelee, hymy suupielessä, ensimmäistä ulkomaanmatkaansa 1980-luvun alussa taiteilijaryhmän mukana Pariisiin. Tarina on kuin suoraan Neukku New-Yorkissa -elokuvan eurooppalaisesta cover-versiosta.
"Meillä oli Pariisissa koko ajan KGB:n valvojat mukana ja piti tarkkaan varoa mitä puhui. Katselimme siellä kauppojen ilmoituslehtiä ja ihmettelimme, minkä ihmeen takia lihatuotteet oli niissä värjätty punaisiksi. Järkytyimme, kun lihat kaupoissa tosiaan olivat sen värisiä! Meillä kotona lihatavara kai lojui ensin pakastettuna jossakin varmuusvarastoissa vuoden päivät, ennen kuin se ehti kauppoihin asti."