Ystäväni muutti aikoinaan Suomeen täydellisenä ummikkona. Koulussa opettaja oli kiltti ja ymmärtäväinen: hän ehdotti että poika voisi kirjoittaa koevastaukset omalla harvinaisella äidinkielellään ja opettaja kääntäisi vastaukset sitten sanakirjan kanssa.
Tuli biologian koe. Ystävääni eivät kiinnostanut vähääkään suomalaisten metsälintujen tuntomerkit sen enempää suomeksi kuin omalla äidinkielelläänkään.
Nokkela poika keksi oivallisen keinon päästä ikävästä velvollisuudesta. Hän käytti kokeessa itse keksimäänsä kieltä ja kuvitteli näin hämäävänsä opettajansa. Tarinan lopun voi ehkä jokainen arvata.
"Paljon vähemmällä vaivalla olisin selvinnyt vain opettelemalla ne linnut", ystäväni muistelee jälkikäteen.
Työn vältteleminen käykin työstä. Taidokas lusmuilu vaatii luovuutta ja huomattavaa vaivannäköä. Kysymyksessä on jalo taito, joka ei kaikilta luonnistu.
Tyhjäntoimittajia löytyy kuitenkin kaikilta työpaikoilta.
Tyhjäntoimittaja tekee töitä pienimmän mahdollisen vaivannäön periaatteen mukaan. Hän ei kuitenkaan missään tapauksessa ole sellainen työntekijä, joka olisi valmis jättämään työpaikkansa. Ei sinne päinkään. Tyhjäntoimittajalla on vakituinen työsuhde, eikä hän luovu siitä millään maailman mahdilla.
Tyhjäntoimittaja on tyypillisesti myös hyvin tietoinen omista oikeuksistaan. Hän tekee tyhjyyttä juuri sen verran sopivasti ettei häntä voi syyttää raskaista velvollisuuksien laiminlyönneistä. Tämän varmistaminen vaatii tietysti ankaraa työtä, mutta tyhjäntoimittaja ei säästele vaivannäköä vältellessään työtä.
Ongelman tunnistaa jokainen joskus johonkin työyhteisöön kuulunut. Asialle ei kuitenkaan ole tehty mitään.
Siksipä Suomeen tulee perustaa uusi monialainen instituutti. Laitokseen tarvitaan työntekijöiksi kaikkien ammattialojen edustajia aina lääkäristä rakennusmieheen ja juristista pankkivirkailijaan.
Instituutin toimintaperiaate on yksinkertainen: kukaan siellä työskentelevä ei tee yhtään mitään. Instituutin työntekijöiksi on näet palkattu kaikkien työpaikkojen vapaamatkustajat. Heille määritellään tarkka toimenkuva ja heidät houkutellaan töihin rahakannustimin.
Vapaamatkustajat saavat instituutissa pomoikseen maamme surkeimmat esimiehet. Huonon esimiehen tunnistaa esimerkiksi siitä, että hän keksii töitä, jotka ovat luonteeltaan senkaltaisia, että kukaan ei tietäisi sellaisia töitä olevankaan ellei niitä varta vasten pitäisi jonkun tehdä.
Nyt instituutissa on pomot, jotka keksivät turhia töitä, ja heillä alaisinaan valtakunnan ykkösluokan lusmut, joiden tehtävänä on vältellä esimiesten määräämiä velvollisuuksia. Molemmat tahot ovat täysin työllistettyjä eivätkä näin aiheuta hallaa oikeilla työpaikoilla.
Tekemättömästä työstä kuuluu maksaa kohtuullinen korvaus, minkä tässä tapauksessa täytyy olla hieman enemmän kuin perinteisestä työstä maksettu palkka. Luonnollisesti korvaus on sidottu normaaleihin indeksikorotuksiin. Korvauksen maksaa Suomen valtio.
Instituutin tulee olla käytännön malliesimerkki hajasijoittamisesta: sivutoimipisteitä kannattaa perustaa kohtuullisen pienillekin paikkakunnille. Järjestely voi kuulostaa kalliilta, mutta se maksaa itsensä takaisin pikaisemmin kuin voisi kuvitellakaan. Kun työpaikoille saadaan motivoituneet työntekijät, esimerkiksi nuorisotyöttömyyden ongelma ratkeaa tyystin. Kansantalous nousee ennennäkemättömään kasvuun ja uusi järjestelmä tuottaa veromarkkoina aiempaa enemmän yhteistä hyvää meille kaikille.