Euroopan unionin, Yhdysvaltojen ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus on toteutuessaan valtava piristys läntisen pallonpuoliskon kaupankäynnille ja investoinneille.
Tavoitteena on poistaa keskinäiset tullit, avata julkiset hankinnat entistä laajemmalle tarjouskilpailulle sekä madaltaa kynnystä yritysten tekemille sijoituksille eri maissa. EU:n ja Yhdysvaltojen vetämät sopimusneuvottelut on tarkoitus saada allekirjoitusvaiheeseen parin vuoden kuluessa. Tavoite on kova mutta realistinen.
Realismi sopimusneuvotteluissa on itseasiassa kasvanut viimeisten kuukausien aikana. Sitä ennen yhteydenpito Atlantin yli oli lopahtaa.
Viime keväänä tietovuotaja Edward Snowden julkisti tietoja, joiden mukaan Yhdysvallat harjoittaa laaja-alaista vakoilua Euroopassa. Välit ymmärrettävästi kylmenivät eikä vapaakauppaneuvotteluista puhuttu hetkeen mitään. Lopulta sopimuksen järkevyys ja merkitys talouskasvun vauhdittajana huomattiin molemmilla mantereilla niin suureksi, että neuvotteluiden ei annettu katketa.
Neuvotteluihin kuuluu myös sopimus, jolla suojataan ulkomaiset investoinnit. Osa Suomen europarlamentaarikoista on ilmaissut huolensa (HS 16.12.) investointisuojan vaikutuksesta Suomen lainsäädäntöön.
Tiukasti – ja osin teoreettisesti – tulkiten investointisuoja voi estää lainsäädännön muuttamisen joiltakin osin. Huoli saattaa olla aiheellinen mutta turha, mikäli EU pysyy oikeusperiaatteissaan. Sen mukaan kansainväliset sijoittajat ja yritykset joutuvat EU:n alueella noudattamaan kohdemaan lakeja ja määräyksiä – jotka säätää kansanedustuslaitos. Yksittäinen EU-valtio ei voi muuttaa lakejaan tiettyjä sijoituksia syrjiviksi.