Pohjois-Suomen vapaan metsästysoikeuden kumoamiselle ei ole asiallisia perusteita. Sisäministeri Kari Rajamäki haluaisi lakkauttaa vapaan metsästysoikeuden valtion mailla Lapin läänissä ja Oulun läänin 13 kunnassa. Ministerin mielestä pohjoisen ihmisten oikeus metsästää ei ole enää nykyaikaa riistakantojen sääntelyn eikä ruokahuollon takia. Rajamäen mielestä pohjoisessa voitaisiin kohdentaa metsästysmahdollisuuksia maattomille riistakantoja paremmin turvaavalla tavalla.
Rajamäki on ajanut vapaan metsästysoikeuden poistamista kansanedustajana ainakin kymmenen vuotta. Ministerin ajatus pohjoisessa tyrmätään yhtenä rintamana. Ei voi välttyä ajattelemasta, että Rajamäki ajaa eteläsuomalaisten maattomien herrasmiesmetsästäjien asiaa. Pohjoisessa metsästys on laajojen kansankerrosten harrastus, ei vain herrojen huvi. Vapaa metsästysoikeus on pohjoisen ihmiselle jokamiehenoikeutta. Se on yhtä tärkeä oikeus kuin vapaa marjastus ja kulku metsässä jokaiselle suomalaiselle. Kun Rajamäki puuttuu vapaaseen metsästysoikeuteen, hän puuttuu myös tärkeään periaatteeseen.
Itsenäisen Suomen ensimmäinen metsästyslaki säädettiin 1934. Sen mukaan kaikilla Lapin läänin ja Kainuun kuntien asukkailla on vapaa metsästysoikeus valtion mailla oman kotikuntansa alueella. Jos oikeus viedään, metsästystä voivat harrastaa vain maanomistajat omilla maillaan. Valtion mailla saisivat patsastella vain etelän maattomat metsästäjät, eivät paikkakunnan maattomat.
Rajamäki ilmeisesti haluaisi parantaa lupametsästäjien asemaa Pohjois-Suomessa. Heille on jo nyt tarjolla hyvät mahdollisuudet metsästää valtion mailla lähes koko jahtikauden.
Pohjois-Suomi ja Kainuu ovat harvaanasuttuja alueita, joissa työttömyys on muuta maata korkeampi. Metsästys on tärkeä harrastus, joka osaltaan pitää Lappia ja Kainuuta asuttuna. Jos vapaa metsästys poistetaan, poismuutto saattaa saada siitäkin lisävauhtia. Monelle työttömälle metsästys valtion mailla on myös leivän jatke. Vaikka tänä päivänä Suomessa kukaan ei näe suoranaista nälkää kuten lain voimaan tullessa 1930-luvulla, työttömät ja köyhät perheet joutuvat kuitenkin laskemaan, mihin rahat riittävät. Pohjoisessa poimitaan marjoja, kalastetaan ja metsästetään, jotta voitaisiin säästää ruokamenoissa. Tämä on täyttä totta, hyvinvointivaltiosta huolimatta. Myös tämä pieni "ruokahuollollinen" näkökohta näyttää jääneen ministeriltä huomaamatta.
Pelko siitä, ettei riistakanta kestäisi nykyistä vapaata metsästysoikeutta, on aiheeton. Esimerkiksi kanalintukanta on yhtä hyvä vapaan metsästyksen alueella kuin sielläkin, missä oikeutta ei ole. Rajamäen ajatus on käsittämätön paitsi riistataloudellisesti myös aluepoliittisesti. Vapaa metsästysoikeus tukee riistanhoitoa, ei tuhoa sitä. Pienpetojen metsästys on täysin paikallisten vapaaehtoisten metsästäjien varassa. Kaiken lisäksi he tekevät työnsä ilmaiseksi.
Jos ministerin ajatus toteutuisi, vaikutukset koskisivat 55 000 metsästäjää. He joutuisivat hankkimaan metsästysluvat. Metsästäjää kohden kulut voisivat nousta jopa satoihin euroihin. Työttömällä ei ehkä ole tähän varaa. Sen sijaan valtiontaloudelle uusista luvista tuleva rahasumma olisi vaatimaton. Lupien myyntiin tarvittaisiin lisää henkilöitä, mikä lisäisi kustannuksia.
Aineellisiakin arvoja tärkeämpi on periaate. Elämä syrjäseudulla ei ole aina herkkua. Jos rakkaasta harrastuksesta joutuu maksamaan, etelään menevä juna alkaa houkutella. Hyvät metsästysmahdollisuudet on monille tärkeä syy jäädä asumaan syrjäkyliin. Ministeri Rajamäen on syytä harkita sanojaan uudelleen.