Vapaa, poliittisista ja taloudellisista kytköksistä riippumaton tiedonvälitys on demokratian selkäranka. Totuuteen pyrkivä journalismi ei kumartele vallanpitäjiä eikä kulje minkään yksittäisen maailmankatsomuksen talutusnuorassa.
Tuon toimintaohjeen ymmärsi toimittajanurallaan sanomalehti Washington Postin entinen päätoimittaja Benjamin Crowninshield Bradlee, tuttavallisemmin Ben. Tiistaina 93-vuotiaana Yhdysvalloissa kuollut Bradlee johti maineikasta vallan vahtikoiraa Washington Postia neljällä vuosikymmenellä vuosina 1968–1991.
Bradlee osoitti lehdistön merkityksen yhteiskunnassa. Parhaiten hänet muistetaan Watergate-paljastuksesta, joka horjutti Yhdysvaltain koko hallintokoneistoa.
Presidentti Richard Nixon sai lehden uutisoinnin seurauksena virkarikossyytteen ja joutui eroamaan tehtävästään vuonna 1974. Ilman Washington Postin rohkeata ja huolellisella taustatutkimuksella tehtyä journalistista työtä Nixonin hallinnon epärehellisyys tuskin olisi koskaan paljastunut. Syntyi käsite tutkiva journalismi.
Bradleen kumartelematon toimintamalli pohjautui laatujournalismin perusperiaatteisiin: tiedonhankintaan, tiedon analysointiin ja tarkistamiseen sekä kykyyn pitää väitteet ja tosiasiat erillään. Hänen mainettaan tosin rapautti se, että eräs Pulitzer-palkinnon voittanut lehden juttusarja osoittautui mielikuvitukseksi.
Bradlee totesi jälkeenpäin, että lehti teki Watergate-tapauksessakin vain työtään, ei sen kummempaa. Hän kuitenkin lisäsi, että Watergaten kaltaiset tapaukset osoittavat, kuinka vapaat tiedotusvälineet ovat pelkästään hyödyksi yhteiskunnalle.
Bradleen näkemys on joutunut viime vuosina pahasti vastatuuleen. Vaikuttaa siltä, ettei median tehtävää enää ymmärretä yhtenä mielipiteenvapauden ylläpitäjänä.
Riippumaton, tilaus- ja mainosrahoitteinen media on ajautunut myös Suomessa taloudellisiin vaikeuksiin alan rakennemuutoksen vuoksi. Osittain kehitystä on vauhditettu ulkoapäin muun muassa arvonlisäveropäätöksin ja jakeluhinnoitteluilla.
Suomessa on hellitty ajatusta, että avoin tiedonvälitys onnistuu parhaiten sosiaalisen median kanavissa kuten blogeissa, twitter-tileillä tai Facebookissa. Väite perustuu tietämättömyyteen yhteiskunnan toiminnasta.
Somea ylistettäessä usein unohtuu, että media on normaalin tiedonvälitys- ja yhteisötehtävänsä lisäksi paljastanut monia vallan väärinkäytöksiä Suomessa. 2000-luvulla näistä merkittävimpiä olivat pääministeri Anneli Jäätteenmäen Irak-vuoto ja vaalirahajupakka, joka mullisti poliittisen järjestelmän käytäntöjä ja teki siitä läpinäkyvämpää.
Molemmissa esimerkkitapauksissa tarvittiin uutteraa journalistista perustyötä ja maksajaksi riippumatonta tiedonvälitystä kunnioittava kustantaja.
Some on arvokas uusi lisä viestinnässä, mutta harvoin siellä julkistettavat merkinnät tulevat lukijalleen tarkistettuina ja asiayhteyksiinsä sijoitettuina. Toivottavasti ei käy niin, että vapaan journalismin merkitys huomataan vasta sitten kun sitä ei ole.
Pääkirjoitus