Käräjäoikeus: Omis­ta­jal­ta ka­ran­nut koira puri toista koiraa ja miestä Rak­si­las­sa

Jääkiekko: Kärpät ru­tii­ni­voi­tol­la kiinni ko­ti­etuun – Seu­raa­vak­si edessä tup­la­pe­lit HIFK:ta vastaan

Hyvinvointialueet: Me­ri-Lap­pi pohtii eroa­van­sa Lapista ja liit­ty­vän­sä Poh­tee­seen

Mainos: Tilaa Kaleva tästä

Van­ki­lei­rien saa­ris­tos­sa

Inarinjärven Kenkäniemessä asuva kirjailija Seppo Saraspää (s. 1946) liikkuu paljon luonnossa ja tekee löytöjä. Seitsemisen vuotta sitten hän löysi romaanin aiheen Andreasnuoran vankileiriltä Kaamassaaresta.

Seppo Saraspää keksi romaanin minä-kertojaksi talvisodan traumatisoiman tulkin, joka tasapainoilee saksalaisten ja venäläisten välillä.
Seppo Saraspää keksi romaanin minä-kertojaksi talvisodan traumatisoiman tulkin, joka tasapainoilee saksalaisten ja venäläisten välillä.

Inarinjärven Kenkäniemessä asuva kirjailija Seppo Saraspää (s. 1946) liikkuu paljon luonnossa ja tekee löytöjä.

Seitsemisen vuotta sitten hän löysi romaanin aiheen Andreasnuoran vankileiriltä Kaamassaaresta.

"Yhtenä marraskuisena, hämäränä kaamospäivänä kävelin ja törmäsin isoon puupinoon. Miehän tiesin, että siellä on ollut vankileiri. Ne ovat ihmeellisen hyvin säilyneitä pinoja. Niitä on järven rannassa ja ympäri mettiä. Yhtäkkiä käsitin, että tässä on mulle ainutkertaisen hyvä aihe", Saraspää muistelee.

Saksalaiset perustivat Lappiin jatkosodan aikana noin sata vanki- ja työleiriä. Inarin kunnan alueella neuvostovankien leirejä oli ainakin 38 - teiden varsilla ja saarissa poissa siviilien silmistä.

"Sodan koko mielettömyys kulminoitui siihen polttamattomaan puupinoon. Rintamilla voi tuntua, että sodassa on joku hullu logiikka: joukkoja siirrellään, hyökätään, toiset perääntyy, koukataan ja suunnitellaan. Sitten kun ajattelee, että joku 20-vuotias nuori poika revitään Saksasta normaalielämästään ja toinen jostakin Venäjältä keskelle tyhjyyttä, kylmään ja pimeään. Toinen raukka sahaa ja toinen vahtii pyssyn kanssa. Tuli mieleen, että ne ovat ihan samanlaisia vankeja molemmat, vaikka vuorotellen olisivat vahtineet ja sahanneet."



Leireistä ei huudeltu


Saksalaisten Lapin-leireillä oli ainakin 30 000 sotavankia. Andreasnuoran leirille kerättiin noin sata vankia metsätöihin.

Viime kesänä museovirasto aloitti arkeologiset kaivaukset muutamilla leireillä, Peltojoen tukikohdassa ja Karigasniemen tien varrella.

"Museovirasto on toivottomasti myöhässä", Saraspää toteaa. "Sotaromun kerääjät ovat miinaharavilla haravoineet joka ikisen paikan ja kaivaneet kaikki merkittävämmät löydöt. Kesällä 2008 Pidä Lappi siistinä ry korjasi järjestelmällisesti sotaromua pois. Kyllähän sieltä vielä saattaa joitakin armeijan lusikka-haarukoita löytyä."

Sitä paitsi saksalaiset hävittivät lähtiessään tehokkaasti leirit ja asiakirjat.

"Kaamassaaressakin on parakit ilmeisesti räjäytelty, koska siellä on romua puiden runkoihin tarttuneena. Näkyvissä on enää parakkien pohjat, yksi konekiväärikorsu ja laiturin jäänteitä."

Vankileireistä ei ole juuri huudeltu. Saraspään mukaan jopa faktaa on vaikea niellä, koska se tuntuu niin pahalta.

"Vielä sodan jälkeenkin vallitsi käsitys, että suomalaiset olivat yksistään hyviä ja sankarillisia, ryssät petoja. Johan sen nyt jokainen järki-ihminen käsittää, että sota raaistaa molemmilla puolilla. Tehdään ihan hirveitä tekoja. Nämä eivät ole kunniakkaita juttuja, ei suomalaisten vankileirit eikä saksalaisten. Kuolleisuusluvut olivat ihan hirveät."



Oma isä esikuvana


Kun Saraspää kirjoitti romaaniaan, ei saksalaisten vankileireistä vielä ollut ilmestynyt tutkimuksia. Niinpä kirjailija haki tietoa ja inspiraatiota kaunokirjallisuudesta ja omalta isältään.

"Tunnelmaan päästäkseni luin Paavo Rintalan romaania Napapiirin äänet. Päätin, etten lähde dokumenttisuunnalle vaan kirjoitan niiden tunnelmien pohjalta, mitä minulla on. Sidoin oikeille paikoilleen sodan suuret tapahtumat, esimerkiksi Stalingradin taistelun."

Saraspää keksi romaanin minä-kertojaksi talvisodan traumatisoiman tulkin, joka tasapainoilee saksalaisten ja venäläisten välillä. Romaanin selviytyjä ja pasifisti on Koltta.

"Olen sotkenut sekaan pikkuisen meidän oman suvun tarinaa. Isä ja äiti olivat molemmat oululaisia. Isä oli saksalaisten kanssa koko sota-ajan. Hän puhui loppuun asti aseveljistä ja oppi täysin saksan kielen Kiestingin ja Sallan suunnalla."

Saraspää kirjoittaa nasevia repliikkejä. Yksi syvällisimmistä kuullaan Koltan suusta: "Ei se vielä kuollut ole, kuka on jäässä. Mutta se on helvettiä, kun sulaminen alkaa."