Van­keus­tuo­mioi­ta United Brot­her­hoo­diin kyt­key­ty­väs­tä vyyh­des­tä

Oulun käräjäoikeus jakoi perjantaina vankeustuomioita United Brotherhoodiin kytkeytyvässä vyyhdessä.

Oulun käräjäoikeus jakoi perjantaina vankeustuomioita United Brotherhoodiin kytkeytyvässä vyyhdessä.

Oikeus tuomitsi Joni Antero Havanan kolmen vuoden yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta, räjähderikoksesta, ampuma-aserikoksista ja kätkemisrikoksesta.

Antti Viljami Yppärilä sai puolestaan kolme vuotta neljä kuukautta ehdotonta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta.

Käräjäoikeuden mukaan he hankkivat, pitivät hallussaan, möivät ja yrittivät myydä amfetamiinia Oulussa ja Oulun lähiseudulla viime keväästä viime syksyyn ulottuvana aikana. Oikeus määräsi, että heidän pitää maksaa yhdessä valtiolle yli 30 000 euroa huumekaupalla saatua rahaa.

Oikeus tuomitsi törkeästä huumausainerikoksesta kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen myös vuonna 1971 syntyneen miehen, joka oli mukana levittämässä huumetta. Hän joutuu maksamaan rikoshyötyä takaisin noin 16 000 euroa.

Räjähdysvalmis ”pommi”

Poliisitutkinnan aikana Joni Havanan asunnosta löytyi yli 10 kiloa dynamiittia. Kerrostaloasunnossa oli myös kymmeniä sähkönalleja, aikatulilankaa, vetosytyttimiä ja tulilankaa. Kaksi dynamiittipatruunaa oli nallitettu eli ne olivat käyttövalmiina.

Käräjäoikeuden mielestä räjähderikos aiheutti vakavaa vaaraa muille talon asukkaille.

Asunnossa oli lisäksi käsiase. Myös muilta syytetyiltä takavarikoitiin pistooleita, haulikko ja patruunoita. Osa aseista oli varastettu aiemmin Kokkolan Halpa-Hallista.

Vyyhdessä oli syytettyinä kaikkiaan 21 henkilöä, joista kahdeksan on naisia. Käräjäoikeus hylkäsi kahden naisen ja yhden miehen syytteet, jotka koskivat avunantoa törkeään huumausainerikokseen. Se tuomitsi osan syytetyistä etupäässä muutaman sadan euron suuruisiin sakkorangaistuksiin tai muutaman kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin pääosin huumausainerikoksista.

Oikeus: UB on rikollisryhmittymä

Syyttäjä vaati, että Joni Havanan ja Antti Yppärilän rangaistuksia kovennettaisiin heidän United Brotherhood-yhteyksiensä vuoksi. Havana on UB:n Oulun osaston niin sanottu puolijäsen ja käräjäoikeuden mukaan myös Yppärilä kuuluu UB:iin.

Oikeudessa todistajana kuullun poliisin mukaan UB on maineeltaan väkivaltaisin rikollisryhmä Suomessa. Sen jäsenistössä on eniten elinkautisvankeja. Toiminta perustuu harjoitettuun väkivaltaan tai sen uhkaan. Käräjäoikeuskin linjasi jälleen kerran, että UB on vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytynyt ryhmittymä.

Oikeus hylkäsi syyttäjän koventamisvaatimuksen. Sen mielestä asiassa ei saatu näytettyä eli todistettua, että Havana ja Yppärilä olisivat tehneet huumausainekauppaa UB:n lukuun tai sitä hyödyntäen tai että räjähteet olisivat liittyneet kerhon toimintaan.

Poliisitutkinnasta rajua arvostelua

Syytetyt arvostelivat oikeudessa tapaa, jolla poliisi tutki heidän tekemikseen epäiltyjä rikoksia. He väittivät, että kuulustelut toteutettiin epäasiallisesti. Syytettyjen mukaan heille muun muassa valehdeltiin asioita. Eräs syytetyistä väitti kuulustelijan luvanneen 1400 euroa, jos hän antaa valheellisen tunnustuksen.

Käräjäoikeuden mukaan osassa kuulusteluja syytetyille todella kerrottiin virheellisiä väitteitä. Tämä saattoi vaikuttaa siihen, mitä epäillyt poliisille kertoivat.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä