Olemme viime viikkoina seuranneet, kuinka Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on aloitellut yhdyskuntapalvelun suorittamista muistisairaiden laitoksessa. Berlusconin veropetoksesta saama vankeusrangaistus muutettiin vuoden kestäväksi, kerran viikossa tapahtuvaksi yhdyskuntapalvelukseksi. Aluksi rangaistus tuntui varmaan Berlusconista naurettavalta, mutta kun vaihtoehtona on kotiaresti tai vankila, yhdyskuntapalvelu näytti lopulta pienimmältä pahalta.
Meilläkin enintään kahdeksan kuukauden ehdoton vankeus voidaan muuttaa yhdyskuntapalvelukseksi ja enintään kuuden kuukauden ehdoton vankeus valvontarangaistukseksi eli niin sanotuksi pantarangaistukseksi. Vanki on valvonnassa, mutta asuu kotonaan.
Kysymys on vankeuden vaihtoehdoista. Päärangaistuksina Euroopassa ovat sakko ja vankeus ja lukuisa kirjo vankeudelle kehitettyjä vaihtoehtoja. Vankeudelle alettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten Euroopassakin etsiä erilaisia vaihtoehtoja lähinnä kahdesta syystä. Ensiksi vankeus eristi tuomitun yhteiskunnasta ja liitti hänet vankitovereihin, mikä välttämättä ei edistänyt integroitumista rikoksettomaan yhteiskuntaan. Toiseksi vankilaa alettiin pitää tavattoman kalliina laitoksena. Vankipäivän hinta Suomessa on tällä hetkellä noin 200 euroa.
Maailmalta löytyy kyllä halpojakin rangaistuksia, mutta eurooppalaiseen ihmisoikeusajatteluun eivät sovellu kuolemanrangaistukset, ruoskimiset tai pakkotyöleirit. Ihmisarvoa ei saa riistää rikolliseltakaan, joten häpeälläkin on rajansa. Amerikassa asiat voivat olla toisin. Varsin halpa rangaistus on kävelyttää myymälävarasta oikeustalon edessä kantamassa kylttiä ”Olen myymälävaras” tai julkaista pedofiilien nimiä ja kuvia, mutta ne eivät ole nykyisten eurooppalaisten normien mukaisia.
Muitten maiden rangaistuksia saatetaan nykypäivänä kauhistella barbaarisina, mutta on hyvä muistaa, ettei siitä niin kauaa ole, kun niitä Euroopassakin käytettiin. Meillä vankeuden vaihtoehtoina voidaan pitää yhdyskuntapalvelua, nuorisorangaistusta, valvontarangaistusta ja ehdollista vankeusrangaistusta.
Useista Euroopan maista löytyy kuitenkin monia muitakin vaihtoehtoja, kuten aresti, kielto oleskella tietyissä paikoissa tai käsky pysyä tietyllä paikkakunnalla, varoitus, valvonta, sovittelu sekä erilaisia hoitoonohjauksia alkoholisteille, huumeiden käyttäjille ja seksuaalirikollisille. Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden yhdistelmiä on myös mahdollista käyttää. Ulkomaalaisille voidaan määrätä seuraamukseksi karkotus.
Suomessa muiden kuin ehdollisen vankeuden käyttö on vähäistä. Ehdollinen vankeusrangaistus olikin pitkään ehdottoman vankeuden ainoa vaihtoehto. Kun lukuisat ehdolliset rangaistukset sitten uusien rikosten seurauksena menivät kerralla täytäntöön, suoritettavana saattoi olla useiden vuosien vankeusrangaistus. Tähän haluttiin muutos ja useampien lainmuutosten seurauksena mentiin toiseen äärimmäisyyteen. Ehdolliset rangaistukset eivät juuri koskaan mene täytäntöön.
Miksi Suomen seuraamusjärjestelmä on niin yksioikoinen? Se on seurausta niin sanotun uusklassisen koulukunnan ajattelusta, jonka mukaan rangaistusvalikoiman ja asteikkojen tuli olla suppeita. Kriminalisointien tuli kattaa kaikki moitittavat teot törkeimmistä vähäisempiin. Yhdenvertaisuus taattiin normirangaistuksilla. Vapausrangaistuksen sisältönä oli pelkkä vapauden menetys. Kaikkinaista hoitoa kavahdettiin. Kriminaalihuoltokin haluttiin lakkauttaa 80-luvulla. Näiden oppien mukaan rikoslakia ryhdyttiin uudistamaan. Oikeusministerit vaihtuivat, mutta uusklassiset asiantuntijat pitivät lainsäädäntötyön haluamallaan linjalla.
Uusklassikot halusivat keskittää kriminalisoinnit rikoslakiin ja sisällyttää siihen kaiken mahdollisen törkeimmistä murhista abstraktimpiin vaarantamisiin. Rakenteellisesti Suomen rikoslainsäädäntö on monoliitti, jossa rangaistuslajeja on vähän, mutta ne ulottuvat elinkautisesta vankeudesta rikesakkoihin.
Muissa maissa lähtökohdat ovat olleet toiset. Rikosoikeutta on pidetty viimeisenä keinona – ultima rationa. Rikoslakiin ja rikosprosessiin on haluttu sisällyttää vain sellaiset teot, jotka oikeusturvasyistä tai törkeysasteeltaan vaativat raskasta oikeuskäsittelyä. Useimmat moitittavat teot eivät sitä edellytä, vaan ne voidaan käsitellä esimerkiksi hallinnollisessa menettelyssä. Oleellista ei ole normirangaistuksen tuomitseminen rattijuopoille tai huumeiden käyttäjille, vaan tunnistaa heidät ja löytää seuraamus ja menettely, jolla heidät saadaan pois liikenteestä.
Tässä, kuten monien muidenkin rikosten ja tragedioiden ehkäisemisessä, tutkimuksella on oma tehtävänsä. Oikeusministeriöllä on ollut monet vuosikymmenet käytettävissään oma tutkimuslaitoksensa Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Se olisi voinut olla ongelmien tutkimisen ja ratkaisujen etsimisen paikka. Tähän ministeriö ei ole tutkimuslaitosta kuitenkaan käyttänyt, pikemminkin Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on käyttänyt ministeriötä omien kriminaalipoliittisten kantojensa toteuttamiseen.
EU:ssa kriminaalipoliittiset kannanotot muotoutuvat vähän suuremmissa ympyröissä, joihin Suomesta oikeusministeriökin osallistuu. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos siirtyy ensi vuonna Helsingin yliopistoon, joten siinä suhteessa tarina oikeusministeriön tutkimuslaitoksena päättyy.
Kirjoittaja on rikosoikeuden emeritaprofessori.
Kolumni