Ikäihmisten ympärivuorokautisen hoidon laatusuosituksessa, joka oli voimassa vielä vuonna 2012, todetaan henkilöstömitoituksesta seuraavaa:
”Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen mukainen minimimiehitys tarkoittaa aina alan koulutuksen saaneiden hoitajien lukumäärää. Mitoituksessa käytettävä suhdeluku on koulutetun hoitohenkilökunnan osalta vähintään 0.50–0.80. Minimimitoituksena lääninhallitukset ovat pitäneet 0.50–0.60. Ympärivuorokautisissa palveluissa ja erityisen vaativassa hoidossa viitteellisenä mitoituslukuna tulee ensisijaisesti käyttää hyvää mitoitusta 0.80. Suhdeluku sisältää säännölliset vapaapäivät, mutta ei esimerkiksi sairauslomia tai vuosilomia.”
”Hoito- ja laitosapulaiset sekä muut vailla alan koulutusta olevat työntekijät lasketaan sisältyväksi muuhun henkilökuntaan, jota koko henkilöstöstä tarvitaan kokemusten mukaan 0.10–0.15 työntekijää asiakasta kohti. Lääninhallitukset ovat laatineet itselleen sosiaalihuollon valvontaa varten periaatteet ja toteutusohjeet. Lääninhallitusten valvonnan lähtökohtana on, että asukkaiden ja potilaiden perusoikeudet ja tasa-arvoinen kohtelu toteutuvat kaikkialla maassa samansuuntaisesti.”
Tuolloin hyvän henkilöstömitoituksen tavoitteena oli siis 0,7–0,8 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Jos ajattelee tämän päivän ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaiden kuntoa, niin tuo 0,8 olisi vähin, mitä voisi ajatella.
Mitä sen jälkeen oikein on tapahtunut? Sain olla aikoinaan tilaisuudessa, missä kerrottiin silloin uudesta vanhuspalvelulaista. Silloin sanoma oli, että mikäli mitoitus jossakin päin Suomea jää alle 0,5:n, niin lakiin tulee määräys riittävästä henkilömitoituksesta. Minulle tuli tunne, että tuo 0,5 on kohta hyvä mitoitus. Sanoin puheenvuorossani, että vanhukset tulevat jäämään huonolle hoidolle ja hoitajat väsyvät, jos tuo mitoitus toteutuu.
Tuolloinen pelko on nyt sitten totta. Henkilöstöä on riittävästi, jos mitoitus on 0,5. Ministeri esitti jokin aika sitten jopa 0,4 riittävän.
Haluankin kysyä, että kuinka moni osaa laskea noita mitoituksia ja ajatella mitä ne tarkoittavat. Minun vakaa kantani on, että vain harva edes niistä ihmisistä, jotka asioista päättävät, ymmärtävät noita lukuja ja mistä ne tulevat.
Vanhuspalvelulaki velvoittaa ammattilaisia ilmoittamaan, jos he huomaavat, että ikäihminen ei saa riittävää hoivaa. Tämä on siis velvollisuus. Yritimme kerran SuPerin ammattiosastossamme luoda mallia, jolla huoli-ilmoitus olisi helppo tehdä. Ilmoituksen laatiminen ei kuitenkaan ole ongelma, vaan hoitajien pelko joutua silmätikuksi esimiesten silmissä, jos tekee lain vaatiman ilmoituksen.
Tämähän tuli nyt ilmi tuossa Esperinkin tapauksessa. Hoitajat ovat vaikeassa paikassa, kun hoiva ei riitä vanhukselle, mutta siitä ei uskalla ilmoittaa.
Nyt julki tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Kunnat ovat ulkoistaneet vanhushoitoa voittoa tavoitteleville, usein ulkomaisille yrityksille. Siellä vanhus on vain pyyteettömän voiton tavoittelun väline. Miksi meillä on menty tähän? Onko ikäihmisten hoitaminen todellakin oikea paikka kilpailulle hinnasta?
Herätkää siis ihmiset, äänestäkää edes tulevissa vaaleissa ihmistä, joka todella haluaa vanhusten hoitoon parempaa laatua.
Silvo Nybacka
lähihoitaja
Lumijoki
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.