Vanhustenhoito muistuttaa hätkähdyttävän usein varastointia. Ikääntyneitä ihmisiä pidetään jopa lääkkeiden avulla sängyssä, vaikka terveyden ja kunnon ylläpito vaatisi myös jalkeilla oloa.
Kuka tahansa ikääntyneen omaisensa tilaa seuraava havaitsee, että vuodelepoon joutuvan kunto heikkenee silmissä. Havainnon oikeellisuuden vahvistaa tuore Yhdysvalloissa tehty lääketieteellisen tutkimus. Sen mukaan makuutukseen joutuva vanhus menettää huomattavan osan luustolihaksistaan jo viikossa.
Vaikka sairaus tai vamma paranevatkin, lihaskunto ei palaa ennalleen ilman määrätietoista kuntoutusta. Monikaan vanhus ei sellaiseen omatoimisesti kykene eikä hoitopaikassa ehkä riitä ohjaukseen aktiivisuutta eikä henkilöstöäkään. Hoito voi siis parantaa akuutin vaivan, mutta aiheuttaa vielä pahemman ja kalliimman ongelman, jos vanhusta ei hoideta kokonaisuutena.
Kaiken ikäisten ihmisten on tärkeää liikkua ja harjoittaa lihaksistoaan myös sairauden aikana, jos se on vain suinkin mahdollista. Erityisen tärkeää se on vanhuksille. Joissakin tapauksissa paraneminen edellyttää vuodelepoa. Silloin liikunta pitää vain aloittaa uudelleen niin pian kuin mahdollista.
Paljon ikävämpiä ovat tilanteet, joissa vanhuksia makuutetaan työvoimavajeen takia. Viime vuosilta on kohtuuttoman paljon esimerkkejä siitä, kuinka vanhuksia on pidetty vuodepotilaina lääkkeiden avulla, vaikka heidän terveydentilansa ei olisi sitä vaatinut. Sellainen ei ole hoitoa, vaan vanhojen ihmisten varastointia, eikä sitä voi hyväksyä.
Makuutuskierteeseen on peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan jouduttu, kun vanhuksia joudutaan usein hoitamaan väärään aikaan väärässä paikassa. Terveyskeskus ei saa olla ikääntyneen ihmisen osoitteena silloin, kun hänen tilansa ei vaadi sairaanhoitoa.
Jos niin joudutaan kuitenkin toimimaan, vanhuksille pitää järjestää liikuntaa. Terveyskeskuksen vuodeosasto ei saa tulla paikaksi, jossa vanhus menettää kuntoaan ja hiljalleen kuihtuu.
Joissakin laitoksissa vanhusten liikkumisesta ja virikkeitä antavasta puuhailusta pidetään sentään hyvin huolta, kuten kuuluukin. Niistä puhutaankin jo ikään kuin hämmästyttävinä poikkeuksina. Se kertoo karua kieltä vanhustenhoidossa yleistyvästä makuutuksesta. Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen sanoikin Kalevassa tiistaina, että vanhuksia makuutetaan aivan liikaa siihen nähden, kuinka paljon olisi keinoja liikuttaa ja kuntouttaa.
Suomessa on pikaisesti lisättävä voimavaroja kotihoitoon ja perustettava uusia kodinomaisia hoitopaikkoja, jos halutaan parantaa vanhusten elämänlaatua. Hoidossa täytyy olla aikaa myös kuntouttamiselle.
Sivistysvaltiossa pitää niin ikään löytyä halua parantaa ikääntyneiden ihmisten hoidon tasoa nykyisestä. Kun osa kunnista on nyt liian heiveröisiä hoitamaan vanhuksiaan asianmukaisesti, vielä hankalampaa se on vastaisuudessa vanhusten määrän kasvaessa. Valtion onkin edistettävä määrätietoisesti Paras-hanketta niin, että palvelujen järjestäjiksi saadaan riittävän vahvoja kuntayksiköitä.
Myös palveluiden yksityistämisestä voi löytyä ratkaisua, mutta esimerkiksi Helsingissä on havaittu, että yksityistettyinä osa palveluista voi tulla kalliimmiksi kuin kaupungin järjestäminä. Vaihtoehtoja on aina vertailtava tarkkaan, eikä pelkkä hinta saa ratkaista. On vaadittava myös laatua, ja valvonnastakin pitää huolehtia.