Helsinkiläinen hoiva-alan yritys Esperi Oy vetäytyi viime metreillä vanhusten intervallihoidon järjestämisestä Kemissä. Yritys voitti Kemin kaupungin järjestämän tarjouskilvan 14 vanhuksen intervallihoidosta, jonka piti siirtyä Esperin hoidettavaksi heti vuoden alusta. Yritys ei kuitenkaan löytänyt toimitiloja.
Esperi Oy kävi tilojen vuokraamisesta neuvotteluja intervallihoidon tähänastisen järjestäjän, palvelukeskus Purolan kanssa. Purolaa hallinnoivan Toivola-Luotolan vanhustenkotiyhdistyksen hallitus kieltäytyi kuitenkin vuokraamasta tiloja, koska Esperin tarjous olisi jättänyt Purolan budjettiin vuosittain noin 100 000 euron loven. Purola haki kaupungilta saman suuruista avustusta, mutta sitä ei myönnetty.
Vanhustenkotiyhdistyksen hallitus laski, että alijäämäisen sopimuksen tekeminen Esperin kanssa olisi todennäköisesti ajanut ajan mittaan kiinteistöyhtiön konkurssiin ja sitä riskiä ei tahdottu ottaa.
Kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti perjantaina, että intervallihoito järjestetään Purolassa entiseen tapaan enintään kolmen kuukauden ajan. Sinä aikana selvitetään mahdollinen uudelleen kilpailuttaminen ja se, voiko kaupunki järjestää hoidon omana toimintanaan.