Vanhustenhuolto ei vastaa laatusuosituksia edes nyt. Jos laitospaikkoja vähennetään hallituksen suunnitelman mukaisesti, edellyttää se hoitoketjun uudelleen rakentamista.
Kataisen hallituksen päätös vanhustenhuollon uudelleenjärjestämisestä tulee olemaan kovan työn takana. Edes nyt vanhustenhuolto ei vastaa sille asetettuja laatusuosituksia. Saatikka, kun siitä niistetään vielä 300 miljoonaa euroa aikana, jolloin vanhusten määrä ja ikä ovat nousussa sekä kunto heikkenemässä.
Pelastus voi löytyä ainoastaan hoidon rakenteiden perinpohjaisesta uudistamisesta. Tehtävä on vaikea, sillä se vaatii niin monen asian järjestämistä eri tavalla kuin mihin on totuttu.
Suomen vanhustenhuolto on perinteisesti laitosvaltainen. Laitospaikkoja on kuitenkin lakkautettu 1990-luvun laman jälkeen sulkemalla vanhainkoteja ja siirtämällä vanhuksia terveyskeskusten vuodeosastoilta tuettuun palveluasumiseen ja kotihoitoon.
Hallituksen tähtäin on lisätä kotihoitoa ja vauhdittaa laitospaikkojen vähentämistä. Ketään ei kuitenkaan olla siirtämässä laitoksesta kotiin, vaan kysymys on varautumisesta tulevaan. Kotihoitoa halutaan kehittää niin, että ennalta ehkäistäisiin vanhuksen joutuminen laitoshoitoon.
Se on helpommin sanottu kuin tehty. Kun katsotaan, mitä viimeisen parin vuosikymmenen aikana on tapahtunut, ongelmat ovat valtavat.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) kartoituksen mukaan ympärivuorokautista hoitoa antavissa vanhuspalvelun yksiköissä henkilöstömitoitus jää suositusten alapuolelle.
Henkilöstömitoituksesta käytiin kova poliittinen vääntö kesällä voimaan astuneen vanhuspalvelulain käsittelyn yhteydessä. Ympärivuorokautisessa hoidossa kun on pitkään ollut liian vähän väkeä.
Vanhustenhuollon perusongelma liittyy siihen, että vanhus on usein väärään aikaan väärässä paikassa. Hän ei saa kotihoitoa silloin kun siitä olisi apua. Kotihoidossakaan ei ole tekeviä käsiä riittävästi.
Tuettuihin palveluasuntoihin joutuu jonottamaan kauan. Kun paikka avautuu, kunto saattaa olla mennyt jo niin huonoksi, ettei vanhuksesta ole enää palveluasumiseen. Ennen kuin tuetun palveluasumisen tarve ymmärretään, saattaa vanhus olla joutunut melkoiseen koti–terveyskeskus–koti -kierteeseen.
Mitä pidemmäksi hoitojaksot terveyskeskuksen vuodeosastolla vierähtävät, sitä vaikeampaa on sopeutua elämään kodissa vaikka kuinka saisi kotiapua. Vaihtoehdoksi jää kallis laitoshoito.
Kallein vaihtoehto on nykyisen palvelurakenteen ylläpitäminen, kuten sosiaali- ja terveysministeriö on todennut. Jos mitään ei tehdä, kustannukset ovat vuonna 2017 yli 500 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2011.
Ministeriön laskelmien mukaan yli 75-vuotiaiden laitoshoidon vähentäminen 4,3 prosentista 2–3 prosenttiin, merkitsee yli 300 miljoonan euron vähennystä kustannusten kasvuun. Paperilla tämä on helppo tehdä. Todellisuus on toinen, jos lähtökohtana pidetään hyvää ja arvokasta hoitoa.