Lukijalta
Mielipide

Van­huk­sen ko­ro­na­kuo­le­ma ei kiin­nos­ta ketään – omais­ten puut­tu­va huo­len­pi­to pitäisi näkyä hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan li­säyk­se­nä

Koronaa on päässyt vanhusten hoitolaitoksiin ja asukkaita on kuollut. Uutinen ei ole herättänyt mediakohua.

Koronaa on päässyt vanhusten hoitolaitoksiin ja asukkaita on kuollut. Uutinen ei ole herättänyt mediakohua. Vanhuksien kuuluukin kuolla – vai miten pitäisi ajatella?

Minusta vanhusten kohtelu on huolestuttavaa. Nythän ei edes ole tilastoitu kaikkia vanhusten koronakuolemia. On selitetty, ettei voi tietää, mihin vanha ihminen kuolee ja muita syitä on löytynyt siihen, etteivät vanhusten koronakuolemat ole mukana ilmoitetuissa luvuissa.

Aikana ennen koronaa, reilu vuosi sitten paljastuivat räikeät hoitovirheet vanhusten hoitolaitoksissa ja hoivakodeissa olivat laiminlyöntejä. Kotihoidon puutteista ja vanhusten yksinäisyydestä puhuttiin ja parannustoimia luvattiin.

Nyt on vanhukset laitoksissa suljettu omaisten huolenpidon ja valvonnan ulottumattomiin, kotihoidossa olevat ovat eristyksissä ja hoivahenkilökunnalta puuttuvat kunnolliset suojavarusteet, eikä henkilökuntaa ole edelleenkään riittävästi. Omaisten puuttuva huolenpito pitäisi näkyä hoitohenkilökunnan lisäyksenä.

Viime viikolla julkaistiin tilasto koronan vuoksi tehohoidossa olevista, ja näkemäni ja ymmärrykseni mukaan tehohoidossa ei ollut yhtään yli seitsemänkymmenvuotiasta. Onko niin, etteivät tuon iän ylittäneet ole tarvinneet tehohoitoa, vai eikö sitä ole heille annettu? Onko seniorit poistettu kaikista tilastoista, heitä ei näy tehohoidossa eikä kuolleissa?

"Nyt on vanhukset laitoksissa suljettu omaisten huolenpidon ja valvonnan ulottumattomiin, kotihoidossa olevat ovat eristyksissä ja hoivahenkilökunnalta puuttuvat kunnolliset suojavarusteet, eikä henkilökuntaa ole edelleenkään riittävästi."

Kun vanha ihminen lähestyy kuolemaansa, hän varmasti toivoo seuraa ja hän on ansainnut saattohoidon. Oman äitini oli kuolleessa 88-vuotias, hänen kuolemastaan tulee äitienpäivän aikoihin kymmenen vuotta. Hänen kuolemaansa voin muistella lämmöllä.

Olimme sisareni kanssa hänen luonaan viimeiset kolme vuorokautta. Pidimme äitiä kädestä hänen viimeiseen hengenvetoonsa asti, vaadimme kipulääkettä ja suljimme lopuksi hänen siniset silmänsä.

Tuolloinkaan ei hoitolaitoksissa ollut riittävästi henkilökuntaa kuolemien varalle, mutta omaiset saivat olla läheistensä kanssa, saattaa heidät viimeiselle matkalle. Vaikka emme voineet kuolemaa estää tulemasta, lievensimme sen ja yksinäisyyden aiheuttamaa pelkoa.

Mutta miten nyt, kun vanhukset kuolevat koronaan yksin ilman yhtään läheistään, ilman lohduttavia sanoja, kosketuksia, viimeisinä ajatuksinaan pitkään jäytänyt pelko ja hylätyksi tulemisen tunne? Senkö meidän vanhukset, mummot ja papat, ovat pitkän elämätyönsä tuloksen ansainneet.

Jos unohdamme vanhojen ihmisten inhimillisen kohtelun koronan vuoksi, olemme hylkäämässä jotain arvokasta itsestämme. Menetämme yhteisöllisyyden, sosiaalisuuden, solidaarisuuden, kadotamme inhimillisen lämmön ja aidon välittämisen.

Sirkka-Liisa Mikkonen

Kiiminki, Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.