En ole vielä lukenut Ari-Pekka Palolan SRK-historiikkia. Olen seurannut kuitenkin tarkasti muiden kirjoituksia ja erityisesti sitä, miten SRK-taholta historiikista on kirjoitettu. Minulle on tullut käsitys, että historiikki on rehellinen kuvaus hoitovuosista.
Minut hoidettiin "jumalanvaltakunnan" ulkopuolelle syksyllä 1979. SRK:n ennakointi syntyvästä keskustelusta historiikin julkistamistilaisuudessa lämmitti mieltäni ja herätti toiveen avoimen keskustelun viriämisestä SRK-uskovaisten kanssa.
Kalevassa 4.12.2019 Ari-Pekka Palola kirjoittaa, että 60-luvulla monet lehtikirjoitukset vanhoillislestadiolaisuudesta olivat ”selvästi tarkoitushakuisia”. Ne aiheuttivat vl-yhteisössä eristäytymispyrkimyksiä, jotka korostuivat 70-luvulla.
Minä mietin, miten ulkopuolisten toiminnalla olisi voinut olla mainitsemisen arvoinen vaikutus SRK-hoitokokousten järjestämiseen. Tuntui kaukaa haetulta.
Kirjoituksessa on valtaisan yhteisöllisen toiminnan ihastelua myrskyn aikana ja sen jälkeen. Minun käsitykseni mukaan kuuliaisuuteen pakottaminen ja helvettiin joutumisella uhkaileminen aiheuttivat toimeliaisuuden kasvun vl-yhteisössä.
Sehän oli taatusti hyväksyttyä toimintaa. Rahojen, vapaa-ajan ja omien lahjojen käyttäminen yhteisön ulkopuoliseen, vapaaehtoiseen toimintaan oli tuomittu selvästi ja niistä oli velvoitettu luopumaan. Niin tapahtuikin.
Palola mainitsee, ettei Heikki Saaren tukijoiden henkilöllisyys selvinnyt hänelle tutkimuksessa. SRK-julkaisuissa on ollut johdon sekä puhujien nimet aina esillä.
Nämä henkilöt ovat olleet ns. yhtenä miehenä päättämässä autuuden ehdoista ja käytännön toiminnasta. Näin Päivämies-lehti on vakuuttanut. Koko johtoporras antoi täyden tukensa Heikki Saarelle.
Kirjoituksessa puhutaan ilmapiirin muutoksesta. Samat henkilöt jatkoivat kuitenkin johdon vastuutehtävissä entiseen malliin, vaikka HS oli ”hyllytetty”. Vl-seurakunnallekaan ei muutoksista yleisesti ilmoitettu eikä muutoksia näkynytkään. Havaintojeni mukaan vl-uskovaiset ovat toimineet aiempien ohjeistusten mukaan näihin päiviin asti.
Historiikki kartoittaa tapahtuneet tosiasiat. Mutta jos nyt jatkotoimena on kuitenkin vaientamiseen hienovaraisesti ohjaileminen, se tuntuu minusta tyrmäävältä. Ei riitä, jos tutkitut tosiasiat jäävät vain kirjan sisälle. Siihenkö vedoten voidaan kyselijä ja menneiden muistelija ohittaa ja vaihtaa puheenaihetta?
SRK-johtokunta ja muut päättäjät ovat olleet kollektiivisesti vastuussa.
Tulisiko mahdollisissa keskusteluissa uloshoidettujen kanssa ratkaisemattomaksi ongelmaksi SRK-uskon tulkinta jumalanvaltakunnan rajasta? Kun ihminen väärähenkiseksi leimattuna on ”heitetty saatanan haltuun”, niin miten tuollainen ”oppiharhoissa tehty” tuomio on purettavissa?
Tarkoittaisiko peruminen sitä, että tuomittu olisi taas ilman ehtoja vl-uskovainen? Entä jos hän ei enää halua yhteisön osallisuuteen? Jääkö tilanne entiselleen?
Odotan SRK:lta julkista vastausta.
220979
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.