Talouspolitiikka on ollut vilkkaan keskustelun kohteena pari viikkoa hallituksen sisäisten riitojen, eduskunnassa käydyn kehyskeskustelun ja professori Markus Jäntin mielipidekirjoituksen takia. Jäntti toisteli viikko sitten Helsingin Sanomissa kriittisiä ajatuksiaan, joita hän yritti lanseerata jo aikaisemmin Turun Sanomien avulla, mutta vasta maan suurin lehti pystyi tarjoamaan hänelle kuuluvan kaikupohjan.
Jäntti sai retkuun yllättävän monet. Monet lehdetkin lähtivät seuraamaan kritiikittömästi hänen ajatuksenjuoksuaan, joka ei perustu tämän päivän todellisuuteen.
Jäntin pääväite kuuluu, että laman aikana kasvanut valtiovarainministeriön virkamiesten valta on yhä ylikorostunut ja sitä pitäisi supistaa jakamalla ministeriö kahtia. Jakoidea on peräisin Jukka Pekkariselta, joka työskentelee myös nykyisin ylijohtajana valtiovarainministeriössä - siis pahan valtakunnassa.
Åbo akademin professori leimasi monet valtionvarainministeriön virkamiesten esitykset epäilyksenalaiseksi ja kehotti poliitikkoja ottamaan vallan, joka heille kuuluu. Jäntti olettanee, että poliittisessa ohjauksessa talouspolitiikan linja muuttuisi ja tiukat budjettikehykset löystyisivät. Eduskunnassa samanlaisia ajatuksia viljeli vasemmistoliitto, joka ennakoi, että hallitus hirttää itsensä omiin kehyksiinsä.
Talouspolitiikasta ei olekaan aikoihin väitelty kunnolla, joten pienikin debatti piristää. Kunpa keskustelua käytäisiin vielä oikeilla argumenteilla. Arvon professorinkin ajatukset pohjaavat 1990-luvun todellisuuteen. Tällä vuosituhannella Suomen talouspolitiikkaan on palannut suhteellisen normaali vallan tasapaino, jossa valtiovarainministeriö tekee esitykset ja poliitikot päättävät niistä.
Poliitikoilta on kai turha odottaa, että he keskittyisivät suuriin linjoihin ja näkisivät metsän puilta. He taistelevat vallasta ja yrittävät vaikuttaa jo nyt ensi vuoden vaalien tulokseen. Sen takia hallituskin tuhlasi energiaa riitelyyn maatalousrahoista niin, että oli hajota, vaikka se olisi voinut tuntea aidosti tyydytystä talouspolitiikkansa takia.
Talous- ja veropolitiikka on nimittäin vaikuttanut keskeisesti siihen, että Suomen talous kasvaa mukavasti ja että valtiontalous näyttää pysyvän tasapainossa myös vaalivuonna 2007. Listaan on syytä lisätä vielä todellinen herkkupala: kaikki yllättänyt työllisyyskehitys. Hallitus näyttää pääsevän lähelle tavoitettaan, sataatuhatta uutta työpaikkaa vaalikaudella.
Eduskunta keskittyi riitelemään kuntarahoista, Paras-hankkeesta ja eräistä lillukan varsista. Sitä voisi tulkita kauniisti niin, että se hyväksyy tiukat budjettikehykset. Todellisuudessa kuitenkin kansanedustajia kiinnostavat suuria linjoja enemmän pienet almut, joita he janoavat jakaakseen niitä kotikentälleen uudelleenvalinnan toivossa.
Virkamiehet käyttivät todellakin 1990-luvun lamavuosina valtaa niin, että hiukset nousivat pystyyn - heillä itselläänkin. Tuolta ajalta muistetaan Raimo Sailaksen lausahdus, jossa hän ihmetteli itsekin, että hänet pantiin tekemään leikkausesityksiä. Esko Ahon hallituksen säästöpäätökset toteutettiin Sailaksen ja Erkki Virtasen esityksestä.
Mutta se ei johtunut virkamiesten vallanhalusta, vaan siitä, että poliitikot pelkäsivät vastuuta ja vetäytyivät virkamiesten selän taakse. Tahti muuttui, kun Paavo Lipposesta tuli pääministeri. Hän päätti hallituksensa leikkausohjelman suuruudeksi 20 miljardia markkaa, olihan hän sitoutunut julkisesti suuriin leikkauksiin jo ennen vaaleja. Hän otti myös kansan kiroaman Iiro Viinasen talouspolitiikan takuumieheksi.
Talouden tervehdyttyä talouspolitiikan valmistelu ja päätöksenteko ovat normalisoituneet, mutta virkamiehillä on yhä asiantuntijavaltaa. Esimerkiksi nykyistä hallitusta muodostettaessa he saivat valtiovarainministeri Antti Kalliomäen ja molemmat päähallituspuolueet hyväksymään maltillisen tuloverojen kevennyslinjan vastoin vaalien alla pidettyjä puheita.
Siitä heitä voi vain kiittää. Kevennykset ovat pitäneet Suomen kotimarkkinat käynnissä. Ne ovat myös vaikuttaneet yhdessä kehysten sekä onnistuneen tulopolitiikan kanssa siihen, että Suomen talouspolitiikalle sataa kiitosta. Esimerkiksi Standard & Poor´silta tuli juuri Suomen valtiolle paras mahdollinen luottoluokitus. Kevennyksistä huolimatta julkiset verotulot ovat suuremmat kuin koskaan ennen.
Eikö tuo ole mallikelpoista toimintaa virkamiehiltä? Löysä talouspolitiikka olisi voinut johtaa siihen, että Ecofin-neuvostolta sataisi nyt moitteita Suomelle Saksan ja Italian tavoin. Nyt sieltä tulee tunnustusta. Vain lopputuloksella on merkitystä - eikä sillä, miten palo sammutetaan.