Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa. Tammi 2005.
Luin kerran hyvän kirjan aikuisen naisen ja kuolemaa tekevän äidin riuduttavasta suhteesta. Kirjailija sanoi sanottavansa elämästä luopumisen tuskasta ja tabuista runsaalla sadalla sivulla ja minä rynnistin tarinan läpi innoissani yhden päivän aikana. Kyseessä oli Anja Kaurasen (nykyisen Snellmanin) Ihon aika.
Koluttuani päivätolkulla Annamari Marttisen teosta Mistä kevät alkaa, ymmärsin, mikä siinä oli pielessä. Pitäisi uskaltaa päästää lauseesta aiemmin irti. Pitäisi rohkeasti jättää tarina elämään omaa elämäänsä, koska liiallinen leipominen latistaa kaiken.
Annamari Marttinen kirjoittaa aiheesta, joka koskettaa kaikkia ja pelottaa useimpia, kasvamisesta, peruuttamattomasta vanhenemisesta, kuolemisesta. Marttisen huomiot viiltävät syvältä. Hän osaa kirjoittaa hyvin, mutta hän kirjoittaa liikaa. Jos Marttisen teos olisi pituudeltaan puolet siitä, mitä se nyt on, se olisi kaksi kertaa parempi.
Romaanin päähenkilö on 46-vuotias Leila. Leilan äiti Helena on sairastunut Alzheimerin tautiin ja joutuu hoitokotiin samoihin aikoihin kuin Leilan tytär Kia valmistuu ylioppilaaksi.
Kolmen naisen erilaisen elämäntilanteen kautta Marttinen pohtii sitä, kuinka lyhyt ja hallitsematon elämä on. Kasvaminen on irtaantumista, lähtemistä kun taas vanheneminen on luopumista ja palaamista. Elämä näyttäytyy kehänä, jota kaikki ihmiset jostain käsittämättömästä syystä lähtevät kiertämään.
Ajan käsite pysyy ihmisen tavoittamattomissa. Leila miettii ja ironisoi väliin osuvastikin sitä, milloin hänestä tuli aikuinen, milloin keski-ikäinen, milloin oman äitinsä kaltainen. Ympyrän kehältä ei saa kiinni alku- ja loppupistettä. Nuoruus ja vanhuus pakenevat määritelmiä.
Lukijan suun tukkiminen syö terää Marttisen romaanista. Marttinen tekee hyviä kysymyksiä, mutta vastaa niihin itse hieman liian hanakasti, nauraa omille vitseilleen.
Toki jokainen voi romaanin luettuaan pohtia omalla kohdallaan, mitä tästä kaikesta oikein pitäisi ajatella. Leila on ymmällään nähdessään syksyn merkit, kellastuneet sananjalat mökkipolun reunassa. Ehtikö hän edes nähdä niitä vihreinä?