Pääkirjoitus

Van­hem­pien pi­det­tä­vä ohjat

Kotoa karkailevat nuoret kokeilevat rajojaan.

Kotoa karkailevat nuoret kokeilevat rajojaan. Varsinkin tytöt lähtevät yhä herkemmin omille teilleen päiviksikin, elleivät vanhemmat tunne vastuutaan ja kerro selkeästi, että heidän täytyy tietää lastensa liikkumisista. Harharetkien seuraukset ovat usein kohtalokkaita.
Omille teilleen lähteneet nuoret ovat viime aikoina tuottaneet tuskallisia hetkiä useille vanhemmille ja lisänneet poliisin työtaakkaa. Ilmiö on tuttu koko maasta, mutta erityisen herkästi tytöt katoavat kaupungeissa. Suurehkoissa taajamissa ei ole samanlaista sosiaalista kontrollia kuin on yhä monilla pienillä paikkakunnilla. Vanhempien otteen lipsuminen käy herkästi kohtalokkaaksi. Koko maassa on tänä vuonna tilastoitu pari sataa nuorten karkaamista, mutta luku on ilmeisesti alakantissa tilastoinnin väljyyden takia.

Oulussa on rekisteröity useita toistuvasti karanneita nuoria, useimmiten juuri tyttöjä. Erityisen ikävän esimerkin kertoi kuitenkin hiljan pohjoiskarjalaisen Lieksan kaupungin poliisi. Siellä virkavallan tiedostossa on kymmenkunta vuosia vakavasti oireillutta tyttöä. Karkailuun liittyy täysi-ikäisten, jopa vanhojen miesten ryyppykämpissä majailua. Koti ja koulu jäävät päiviksi, joskus viikoksikin ennen kuin vanhempien hälyttämä poliisi löytää tytön. Kotiin palautettu nuori saattaa olla taas tiessään seuraavana päivänä.

Niin Oulun, Lieksan kuin muidenkin kaupunkien poliisit muistuttavat, että he eivät voi jatkuvasti kantaa vastuuta nuorista. Se on vanhempien tehtävä. Asiantuntijan neuvoja saa kyllä vaikkapa lastensuojeluviranomaisilta, mutta vanhempien on pidettävä ohjat käsissään. Lapsille on uskallettava osoittaa, ketkä perhettä johtavat sekä ketkä asettavat säännöt ja rajat. Siihen on kyettävä myös yksinhuoltajien perheissä. Kiire, väsymys tai rahahuolet ovat kehnoja syitä vanhemmuuden laistamiselle.

Pahimmillaan edessä voi olla huostaanotto. Siinä vaiheessa henkiset ja fyysiset vauriot ovat kuitenkin saattaneet ehtiä korjaamattomiksi. On selvää, että niitä tulee paikoissa, joissa ympärillä toilailee useita juopuneita aikamiehiä.

Oulussa poliisin tiedossa on muutamia nuorukaisia, jotka pistävät tuon tuostakin uusien tyttöjen päitä pyörälle. Tytöt eivät oivalla olevansa vain yksi lenkki pitkässä ketjussa. Monesti vapauden kaiho saattaa tyydyttyä siitäkin, kun seuraksi löytyy auton ja asunnon omistava miesporukka, joka tarjoilee auliisti alkoholia.

Kaikkien vanhempien on syytä olla varuillaan siksi, että luvattomille teille lähteneiden joukossa on myös aivan tavallisten kotien jälkikasvua. Huolehtivassa perheessä on saattanut varttua itsekäs nuori, joka ei kunnioita vanhempiaan. Satunnainen miestuttavuus voi nousta suuren ihailun kohteeksi, ovatpa hänen tavoitteensa mitkä tahansa.

Viinaakin suurempi vaara ovat silloin huumeet, joihin jotkut välittäjät tutustuttavat häikäilemättä nuoria. Myös sellaisten yritysten torjuntaan on kodeissa annettava mahdollisimman hyvät varokeinot. Maailmassa on aina ollut vaaroja. Kukaan ei varjellu niiltä siten, että häntä pidetään kuin pumpulissa ja vältetään puhumista ikävistä asioista.

Syitä nuorten karkailuun on paljon ja osin ennen kokemattomia, mutta ehkäisykeinot ovat vanhoja, koeteltuja oppeja. Kodit eivät voi jättää kasvatusvastuuta koulun tai viranomaisten harteille. Hyvä ja ymmärtäväinen ei ole samaa kuin lepsu ja aina periksi antava. Rajat määrätietoisesti asettavat vanhemmat saavat lopulta myös kapinoivan nuoren kunnioituksen.