Ei liene sukua, jossa ei oltaisi riidelty perintöomaisuuden jaosta. Taiston tuoksinassa merkityksettömältä näyttävästä pikkuesineestäkin saattaa kehkeytyä messevä kahakka, jota muistellaan vielä seuraavassa ja sitä seuraavassa polvessa. Riidat jättävät rumia arpia sukulaisten välille.
Miten vanhempien jälkeensä jättämät esineet voitaisiin jakaa niin, että vältyttäisiin ikäviltä riidoilta? Varatuomari Jari Ahomäki Nivalasta antaa yksinkertaisen neuvon: Järjestäkää pesän sisäinen huutokauppa. Tällöin kukin saa arvottaa haluamansa tavaran juuri niin korkealle kuin on valmis maksamaan siitä.
Esimerkkiperhe teki näin eikä kenenkään hampaankoloon jäänyt mitään ylimääräistä. Perilliset kokoontuivat "mummon mökkiin", joka oli päätetty myydä. Mökkiin oli koottu kaikki perinnöksi jääneet esineet. Perilliset varasivat riittävästi aikaa, jotta jokainen sai samalla purkaa sisintään, tehdä omaa surutyötään.
Korkein tarjous sai tavaran
Vanhempien jättämät esineet mentiin läpi yksi kerrallaan. Samalla perattiin niihin liittyvät muistot ja puhdistettiin ilmaa siltä osin, jos se oli jäänyt tunkkaiseksi. Jaon lähtökohdaksi hyväksyttiin, että se, joka huusi korkeimman hinnan, sai tavaran.
Jos esine oli merkityksetön eikä kukaan suostunut maksamaan siitä, jonkun oli kuitenkin otettava se vastaan. Kukin vuorollaan joutui vastaanottajaksi. Kaikkia tavaroita ei ollut pakko viedä mukanaan, vaan niitä sai jättää mökin pihalle ajetulle jätelavalle.
Jakoa sääteli myös toinen ikään kuin sopimus. Tiedettiin, että yksi perinnöin saajista tarvitsi erilaisia käyttöesineitä, joita muut eivät tarvinneet. Hänen annettiin huutaa niitä ilman, että hintoja olisi lähdetty vedättämään ylöspäin.
Esineet, joita useammat tahtoivat, saattoivat nousta huutokaupassa huikeisiin hintoihin; reippaasti markkinahintojen yläpuolelle. Mutta tällaisiin esineisiin liittyvää tunnettahan ei ole kaupan markkinoilla.
Joskus se on pienestä kiinni
Perinnöstä riitely ei Jari Ahomäen mukaan ole välttämättä missään yhteydessä omaisuuden määrään ja laatuun. Kyse on enemmänkin ihmisten välisistä suhteista. "Joskus jostain pienestä kannusta syntyy sellainen riita, että tekisi mieli heittää kannu lattialle säpäleiksi."
Yleistä on, että joku perinnön saajista haluaa lunastaa itselleen mummon mökin. Tällöin puolestaan riidan aiheeksi nousee herkästi mökin hinta. Vanhan mökin arvoa on vaikea määritellä muuta kuin panemalla se kaupaksi ja katsomalla, mitä siitä ollaan valmiita maksamaan markkinoilla.
Ellei omaisuuden jakoa saada tehtyä pian, saatetaan se jättää odottamaan aikaan parempaa. Aika ei kuitenkaan yleensä paranna tilannetta. Lopputulos on, että jonkun pinna palaa ja hän hakee käräjäoikeudelta määräystä perinnönjakajasta.
Ensiksi jakaja pyrkii jatkamaan niitä neuvotteluja, jotka omaisilta ovat joskus katkenneet.
Ellei hänkään saa rakennettua sopua, hän viime kädessä tekee oman jakoesityksensä. Jos sekään ei tyydytä jotakuta, tyytymätön voi nostaa kanteen käräjäoikeudessa.
Pahimmillaan pesän jako kestää kymmeniä vuosia. Se pulpahtaa pintaan sukulaisten tavatessa toisiaan.
"Kun muualle muuttaneet nivalalaiset tulevat Kapinaviikolle Nivalaan heinäkuussa, otetaan usein yhteyttä lakimieheen ja kysytään, mitä sille asialle voitaisiin tehdä", Jari Ahomäki kertoo.