Ulla-Maria Kankainen, 32, painiskeli isojen päätösten kanssa vuoden 2004 syksyllä. Takana oli vuodesta 1992 lähtien sekä hyviä jaksoja että temputtelua haavaisen paksusuolen kanssa. Temputtelu tarkoittaa aikoja, jolloin vessassa piti juosta tiuhaan tahtiin. Murhetta lisäsi vuonna 1997 operoitu sisäinen avanne, joka oli tulehtunut.
Kun lääkäri kertoi, että "nyt ei taida auttaa muu kuin että joudutaan tekemään pysyvä avanne", tarttui lääkärin negatiivisuus ja epäily myös Kankaiseen. Tieto oli muutenkin kiven alla, kunnes toinen lääkäri järjesti yhteyden avannehoitajaan.
"Silloin heräsi ajatus, että ehkä tämä ei ole niin paha asia ja päätin, että avanne tehdään, sillä syömäni lääkemäärä oli valtava. Välillä tuntui, että en muuta syökään kuin lääkkeitä."
Alku avanteen kanssa oli opettelua ja henkisesti myös melkoista kamppailua.
"Silti mielessä kävi, että jos olisin tiennyt paremmasta, olisin suostunut leikkaukseen aikaisemmin", 5-vuotiaan Venlan ja 6-vuotiaan Valtterin äiti miettii.
Ulla-Maria Kankainen on törmännyt paitsi lääkärin negatiiviseen asenteeseen, myös tiedon puutteeseen. Raskausaikanaan hän sai olla välikätenä ja yhdistellä tietoja.
"Suolistolääkäri ei tiennyt gynekologiasta ja gynekologi taas ei tiennyt suolistopuolesta, joten minä yhdistelin lopulta molemmilta saamiani tietoja", Kankainen muistelee erikoista tilannetta nauraen. Raskausajat hän oli tarkassa seurannassa, ja molempien lasten kohdalla kaikki sujui hyvin.
Ulla-Maria Kankainen opiskelee matematiikkaa Oulun yliopistossa, harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja pyrkii kaikin puolin elämään tavallista elämää.
"Yritän elää kuin terve, enkä tee avanteesta rajoitetta. Kun kerron asiasta uusissa tilanteissa, en myöskään jännitä asiaa niin paljon."