pekka.mikkola@kaleva.fi
Evankelisluterilainen kirkkohallitus antoi pari päivää sitten kirkon tämänvuotisen kulttuuripalkinnon kahdelle virsi-ihmiselle, professori Reijo Pajamolle ja musiikkisihteeri Kaija Eerolalle. Pajamoa kiitettiin hänen elämäntyöstään opettajana ja virsikasvatuksen eteenpäin viejänä. Seurakuntien lapsityön keskuksen musiikkisihteerinä toimiva Eerola on edistänyt erityisesti lasten virsituntemusta.
Palkinnot osuivat kohdalleen muun muassa siksi, että kummallakin on osansa viimeisen vuosikymmenen aikana syntyneeseen suomalaiseen virsibuumiin. Sellaista varmasti harva osasi odottaa. Ilmiö on sen verran hämmästyttävä, että toivottavasti siitä jossain vaiheessa tehdään kunnon tutkimus.
Uuden virsi-innostuksen alun voi sijoittaa jonnekin viime vuosikymmenen loppupuolelle. Lisäpotkua se sai 2001, kun suomalainen virsikirja täytti 300 vuotta. Ja buumi vain jatkuu.
Viimeisen vuosikymmenen aikana virsiä levyttäneiden esiintyjien joukko on täysin uudistunut. Asialla eivät enää ole olleet vain perinteiset kuorot taikka muhkea- tai heleä-ääniset vakavan musiikin solistit. Joukkoon ovat liittyneet esimerkiksi sellaiset kokoonpanot ja esiintyjät kuin Sinfonia Lahti, jazzin puolelta Sakari Kukko ja Jukka Perko sekä popin saralta Samuli Edelmann.
Entinen raikulipoika Edelmann on kahdella virsilevyllään suorastaan räjäyttänyt pankin. Viime vuonna ilmestynyt levy Virsiä nousi Suomen virallisen listan ykköseksi ja tämänvuotinen Virsiä 2 listan kakkoseksi.
Ilman tutkimustakin voi arvella, että taustalla on samaa nostalgian kaipuuta, joka liittyy kirkon toiseen menestystuotteeseen, Kauneimpiin joululauluihin. Noihin tilaisuuksiinhan osallistuu tällä juhlakaudellakin arviolta miljoona laulavaa kansalaista. Moni palaa niissä lapsuutensa tunnelmiin silmänurkat kosteina.
Ja ilman tieteellistä todistusaineistoa voi nostaa esiin toisenkin syyn virsien ja joululaulujen suosion takaa: ne ovat melodioiltaan mieleenjääviä ja sanoiltaan koskettavia, yksinkertaisesti sanottuna hyviä biisejä.
Virrellä ja virrellä on kuitenkin eroa, etenkin tulkinnoissa. Edelleenkään ei opillista yksimielisyyttä ole siitä, miten virsiä oikeasti saa tai pitää esittää: saako virsistä esimerkiksi tehdä rytmikkäitä sovituksia, joissa mukana esimerkiksi voivat olla sellaiset soittimet kuin rummut ja sähköbasso. Vai ajaudutaanko silloin väkisin osastoon synti ja turmelus?
Jälkimmäistä kantaa edustavia virsipuritaaneja on suoraan sanottuna vaikea ymmärtää, mutta pitää yrittää: jos jokin koetaan vääränä tai pahana, silloinhan ei auta sanoa, että "Koe toisin!"
Mutta samalla puhdasoppisten soisi hyväksyvän sen, että osaa kuulijoista uudet sovitukset koskettavat enemmän kuin vanhat. Eikä pyhyys voi olla soittimista kiinni. Raamatussa mainitaan myönteisissä yhteyksissä joukko rytmisoittimia, mutta ei siellä uruista puhuta mitään. Hieno soitin toki sekin.
Ja vielä: Kun kirkon kulttuuripalkinto seuraavan kerran annetaan musiikillisista ansioista, yksi sopiva vastaanottaja on Sakari Kukko. Jos haluatte tietää miksi, käykää kuuntelemassa, kun hän seuraavan kerran paikkakuntanne kirkossa esiintyy. Maailmanmusiikinkin taitaja kyllä tulkitsee saksofonillaan ja huilullaan rohkeasti mutta samalla osoittaa vilpitöntä arvostusta sävelten alkuperäisille kirjoittajille.