Pääkirjoitus

Vanhat tavat koe­tuk­sel­la

Uusi Oulu voi ajautua törmäyskurssille maapolitiikassa. Keskustassa on halua helliä hyvä veli -verkostoa luopumalla periaatteesta kaavoittaa vain kaupungin maata.

Uuden Oulun kaupunginvaltuuston suurimman poliittisen ryhmän keskustan johtaja Juha Huikari haluaa muutosta maapolitiikkaan (Kaleva 21.2.). Hänen mukaansa kaupungin tulisi luopua periaatteesta, jonka mukaan se kaavoittaa vain omalle maalleen.

Ehdotuksen taustalla kummittelee etenkin keskustassa vaikutusvaltaisessa asemassa oleva maanomistajasiipi, joka toimii hyvä veli -hengessä joidenkin maanomistajien ja liikemiesten kanssa.

Maapolitiikan muuttaminen keskustan toivomalla tavalla sataisi vain maanomistajien ja heidän kanssaan läheisissä kumppanuuksissa olevien liikemiesten laariin. Häviäjinä olisivat asuntoa tarvitsevat kaupunkilaiset.

Vanhassa Oulussa harjoitetun kaavoituspolitiikan ansiosta tonttien hinnat ovat olleet halvemmat kuin sellaisissa suurissa kaupungeissa, joissa on toimittu maanomistajien tahdon mukaisesti.

Vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvien poliitikkojen, virkamiesten ja liikemiesten epäillään pelaavan kunnissa toistensa pussiin. Ratkaisut etenevät usein monimutkaisen prosessin kautta, ja suoraa näyttöä yhteispelistä on vaikea osoittaa.

Uuteen Ouluun kuuluvassa Oulunsalossa tällainen yhteistyö on ollut aistittavissa viimeksi Salonrannan alueen maakysymyksessä. Salonrannan maanomistajat ovat yrittäneet saada alueelle maankäyttösopimusta, jolla alue kaavoitettaisiin vastoin kaupungissa vallinnutta yleistä käytäntöä.

Syy menettelyyn on yksinkertaisesti siinä, että näin saataisiin maan hinta nousemaan. Omistajille se olisikin mitä toivottavinta, sillä 15 hehtaarin suuruinen Salonrannan alue on kiinnitetty miljoonasta eurosta. Jos kiinnitykset haluttaisiin purkaa maakaupoilla kaupungin kanssa, se tietäisi maan hinnan nousua ainakin viisinkertaiseksi siitä, mitä normaalisti maksetaan.

Melkoinen poru syntyisi, jos maapolitiikkaa muutettaisiin, sillä se merkitsisi maanomistajien joutumista eriarvoiseen asemaan. Ne, jotka ovat myyneet maitaan kaupungille normaaliin raakamaan hankintahintaan, kokisivat tulleensa petetyiksi.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, ettei keskustassa ilmenevä halu muuttaa maapolitiikkaa saa laajaa tukea muilta poliittisilta ryhmiltä. Keskustassakaan ei olla asiasta yksimielisiä. Kaikki eivät ole valmiita taipumaan ryhmäjohtajansa esille nostamaan maanomistajien tahtoon.

Vastustukseen oman lisänsä tuovat mo-nien esittämät arvelut siitä, että taustalla on pyrkimys koplata yhteen vanhoillislestadiolaisten poliitikkojen, maanomistajien ja liikemiesten etuja.

Oulun maapolitiikassa on varmasti paljon parantamisen varaa, mutta se tuskin tapahtuu sitä kautta, että kaavoituskäytäntö muutettaisiin keskustassa nyt virinneen ajattelun mukaisesti.

Se johtaisi vain maan ansiottomaan arvonnousuun ja sitä kautta asuntojen hintojen kohoamiseen.

Kaupungin maapolitiikassa yleisen edun on kuljettava aina yksittäisten maanomistajien etujen edellä.