Julkisten organisaatioiden uudistukset ovat usein hyvin työläitä. Se on nähty niin kuntaliitoksissa kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Veronmaksajain paras ei aina pysy päällimmäisenä.
Ensi vuoden alussa toteutuu 32 kuntaliitosta, joissa on mukana 99 kuntaa. Muutos vie hevoskyydin ajalta peräisin olevaa kuntajakoa pitkän askeleen järkevämpään suuntaan. Liitoksilla tavoitellaan kuntiin säästöjä ja sujuvuutta, siis asioita, jotka ovat kuntalaisen edun mukaisia. Senhän pitää aina olla tähtäyspisteenä.
Paikka paikoin uuden kunnan rakennustyössä tärkeimmäksi kysymykseksi näyttävät kuitenkin nousseen toisarvoiset tekijät. Melkoinen osa energiasta voi kulua esimerkiksi sopivien laskeutumispaikkojen löytämiseen liittyvien osapuolten johtaville virkamiehille. Nuokin asiat pitää hoitaa, mutta ne eivät ole tärkeimpiä. Liitokset nimittäin tarjoavat myös erinomaisen saumapaikan tarkastella kunnan organisaatioita kokonaisuutena.
Tuo mahdollisuus on nyt monessa paikassa hukattu. Ajattelu näyttää kulkeneen niin, ettei liian paljon yhdellä kertaa. Ajatus on kuitenkin lyhytnäköinen. Kun organisaatio on kerran liimautunut uuteen asentoon, on tarpeellistenkin muutosten läpivienti myöhemmin entistä vaikeampaa, monesti jopa mahdotonta..
Viime aikojen surkeimman esimerkin julkisorganisaation uudistuksen tuskaisuudesta tarjoaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS. Vuonna 2000 toimintansa aloittanut kuntayhtymä oli pari vuotta sitten vaiheessa, jossa vanhaan menoon oli välttämätöntä puuttua. Jättiorganisaatiota pakottivat muutokseen muun muassa ikääntyminen ja hoitomenetelmien jatkuva kallistuminen, jotka rasittavat jäsenkuntien ja lopulta veronmaksajien kukkaroa.
Muutoksen tekijäksi palkattiin Oulun kaupunginjohtaja Kari Nenonen. Ulkoa tulevan pomon valttina oli muun muassa se, ettei hän ollut sotkeutunut HUS:n sisällä velloviin, usein intohimoisiin kiistoihin.
Puolitoista vuotta urakoinnin aloituksen jälkeen Nenonen törmäsi kuitenkin seinään huolimatta siitä, että hänellä oli HUS:n hallituksen valtakirja uudistuksen toteutukseen. Hallituksen rivit alkoivat kuitenkin rakoilla, kun vaikeuksia ilmeni, ja tiistaina se päätti palauttaa lääkärien ja sairaanhoitajien edustuksen konsernin johtoryhmään, jota Nenonen nimenomaan oli halunnut keventää. Virat katosivat alta sen sijaan kahdelta varatoimitusjohtajalta, joita Nenonen oli pitänyt tärkeinä uudistusten läpiviennissä. Yhtymän toimitusjohtaja sai ikävästi nenilleen, mutta hän aikoo jatkaa tästä huolimatta tehtävässään.
HUS:n tapaus on vaikeaselkoinen, ja sen syistä ja syyllisistä on vaikea esittää yksiniittisiä totuuksia. Nenonen näyttää epäonnistuneen ainakin uudistusten perusteluissa henkilökunnalle. Se hokema, että koko henkilöstö on Nenosta vastaan, on kuitenkin vailla pohjaa.
Tämän ajatuksen tyrmäsi viimeksi Kansan Uutisissa yksi HUS:n luottamusmiehistä, JHL:n Kalevi Kannisto. Hänen mielestään kiistassa on todellisuudessa kyse vallasta. Lääkärikunnassa kaikki eivät ole sietäneet sitä, että on kajottu entisiin hierarkioihin.
Kiinnostavaa onkin nähdä, miten HUS:n uudistus tästä eteenpäin sujuu. Vastuu on nyt niillä, jotka ovat Nenosen ajamat muutokset tyrmänneet. Se on selvää, että vanhaan tyyliin ei yhtymässä voida jatkaa.
Myös julkisuuden hallinnan kannalta jupakka on opettavainen. Nenoselle kohtalokasta on ollut, että Helsingin suuri lehti on tarjonnut uudistusten vastustajille auliisti palstatilaa. Yksi synneistä on ollut, että Nenonen on kaukaa pohjoisesta. Lestadiolaiseksi häntä ei ole vielä syytetty.