Oululainen eläkkeellä oleva opettaja, valtiotieteen maisteri Anna Heikinheimo heiluttelee kädessään kellastunutta, ohutta vihkosta, johon on kauniilla käsialalla kirjoitettu ruotsinkielistä tekstiä. Kirjoitus on klassikkokirjailijana, lehtimiehenä ja Helsingin yliopiston rehtorina tunnetun Zacharias Topeliuksen (1818-1898) runo. Hän kirjoitti sen 135 vuotta sitten taidemaalari Robert Wilhelm Ekmanin (1808-1873) muistolle.
Topeliuksen käsiala on hienostunutta ja tasaista. Runon viimeiset säkeet on kirjoitettu tiheämpään, aivan kuin paperin loppumista enteillen.
Runon lopputihentymä voi kuvastaa myös tunnetilaa. Muun muassa "satusetänä", lempeän opettavaisista lastensaduista tunnetulle kirjailijalle Heikinheimon hallussa oleva kirjoitus on poikkeuksellisen mahtipontista.
Vuonna 1874 kirjoitettu runo on selvästi syntynyt tunteen palossa. Runon loppusäkeet ovat katkeran sävyisiä. Monet aikalaiset eivät arvostaneet Robert Wilhelm Ekmania, mikä harmitti Topeliusta. Hän tarttui kynään pian Ekmanin kuoleman jälkeen.
"Topelius kirjoittaa tässä muun muassa, että turha tulla haudalle lausumaan ylistyssanoja, kun Ekmania ei arvostettu aikoinaan. Ja oikeassahan hän oli. Ekmania pidetään varhaisimpana suomalaisen taiteen airueena. Häntä kritisoitiin aikanaan ankarasti, koska suomalaisuutta ei vielä silloin pidetty minään. Vasta Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) ja hänen aikalaistensa aikana suomalaisuus nousi arvoonsa", Anna Heikinheimo miettii.
Runo jäi suomentajalle
Ruotsalaisen kirjallisuuden seuran Topelius-tuntijat tunnistivat Heikinheimon hallussa olevan runon käsialasta Topeliuksen tekemäksi. "Alkuperä ei ole heidän mielestään epäselvä", Anna Heikinheimo kertoo. Hän on saanut runosta Ruotsalaisen kirjallisuuden seuralta myös aitoustodistuksen.
Ylistysruno Ekmanille jäi jostain, vielä tuntemattomasti syystä, Oulun kirkkoherrana ja suomentajana tunnetun Johan Bäckvallin papereihin. Anna Heikinheimo arvelee, että Topelius lähetti runon Bäckvallille suomennettavaksi.
"Mutta suomensiko hän runoa vai ei? Sitä tutkitaan nyt. Ainakaan meillä olevissa Bäckvallin papereissa suomennosta ei ole", Heikinheimo sanoo. Hänen isänsä, muhoslainen hammaslääkäri Jaakko Strömmer oli Johan Bäckvallin tyttären pojan poika.
Haapajärvellä syntynyt Bäckvall kävi koulunsa Oulussa, jossa myös Topelius kävi kolme vuotta triviaalikoulua. Miesten ikäero oli vain puoli vuotta, joten he olivat koulussa yhtä aikaa. "Ehkä heidän ystävyytensä alkoi sieltä", Heikinheimo arvelee.
Heikinheimon hallussa olevaa, alkuperäisversiota ylistysrunosta ei ole julkaistu missään. Runo on hiukan eri versiona painettu 1874 ilmestyneessä Lännetar-lehdessä sekä Topeliuksen runokokoelmassa, jossa on runoja vuosilta 1867-1878. Mistä nämä versiot ovat tulleet, on myös tutkinnassa.
Vaalikaa historiaa
Anna Heikinheimo toivoo ihmisten vaalivan vanhoja kirjeitä, kirjoituksia, lehtileikkeitä, kirjoja ja kaikkea mitä edesmenneiden ihmisten jäämistöistä löytyy. Kaikkien suvusta ei löydy suurmiehiä, mutta historia on silti olla arvokasta.
"Oman suvun historia on äärettömän mielenkiintoista. Nyt eläkkeellä ollessa tutkimiseen on jäänyt aikaa. Silloin, kun olin vielä työelämässä, ei ollut aikaa paneutua asioihin", neljä vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Heikinheimo sanoo.
Heikinheimoilla sukututkiminen ja vanhojen muistojen vaaliminen on yhteinen harrastus. Myös puoliso, eläkkeellä oleva rovasti Pertti Heikinheimo on kiinnostunut historiasta. "Yhdessähän me Helsingissäkin tämän Topeliuksen kirjoituksen kanssa kävimme", Anna Heikinheimo huomauttaa.