Muutamia kelloja "matkan varrella" keränneen kempeleläisen Timo Paakin mieluisin talteen pistämä taskukello on isältään Matti Paakilta 1960-luvulla perimä hopeakuorinen Leijona.
Timo arvelee Matti-isän hankkineen hopeakuorisen "Jellonan" käytettynä joskus 1920-luvulla.
"Ilmeisesti se on 1910-luvun tuotantoa ja vanhimmasta päästä olevana aivan alkuperäisen laadukasta."
Isältään saamansa kellon Timo tutkitutti vasiten parillakin kokeneella kellosepällä.
"Kyllä näihin ennen tehtiin hyvät koneistot. Kun tämän putsaa ja mahdollisesti jonkun laakerin vaihtaa, niin pitkään tämä taas pelaa."
Ja niin kello on myös tehnyt.
Jokapäiväisessä käytössä ei lahjakello kuitenkaan ole pelkästään jo mieliin painuvien muistojen arvon vuoksi: Matti-isän matkassa talvisodassa Kuhmon rintamalla ja jatkosodassa Sallan rintamalla. Omistaja itse haavoittui venäläisestä kranaatista, mutta sen verran huolellisesti hän kelloaan piti, että se säilyi naarmuttomana.
Taskukellosta Matti Paakki luopui siirtyessään rannekellon käyttöön. Sellainen nykyaikainen, liike-energiasta käyntivoimansa saava, on myös Timo Paakin ranteessa.
Kunnia-asianaan hän pitää kuitenkin huolehtia siitä, että lahja-leijona on hyvässä "temmissä" ja kulkee tarkasti oikeaa aikaa.
"Arvostan aiempien polvien tekemää käsityötä ja haluan osaltani osoittaa sen kunnioituksen tällä tavalla."
Siksipä juhlahetken tullen Timo Paakki saattaa myös sujauttaa kellon liivintaskuun.
"Kieltämättä harvemmin, mutta kyllä niin tulee tehdyksi aina silloin tällöin."