Olen perusluonteeltani pragmaattinen ihminen ja valmis katsomaan tilanteita ennakkoluulottomasti ja ottamaan vastuuta.
Näin kuvasi ja kauppasi pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen itseään äänestäjille presidentinvaalien alla kirjassaan "Suomen tie maailmassa."
Nyt yhä laajeneva joukko kyselee kummissaan toista hallitustaan johtavalta Vanhaselta, miksi hän vaikenee ja antaa hallituskumppani kokoomuksen huseerata ulkopolitiikassa. Missä on Vanhasen johtajuus nyt?
Keskustan omissakin joukoissa aletaan olla huolestuneita siitä, että valta on luisumassa pääministerin käsistä kokoomukselle. Vanhaselta vaaditaan johtajuutta, linjan selkiinnyttämistä ja hallitusrivien suoristamista.
Hallituksen johtajalta edellytetään aktiivista otetta, vahvempaa roolia ja ennen kaikkea näyttöä, kuka hallitusta johtaa.
Kansanedustaja Aila Paloniemi tuskaili jo tiistain Iltalehdessä: "Pääministeri voisi joskus yllättää sanomalla joitakin asioita jämäkästi."
Varapuheenjohtaja Antti Rantakangas muistuttaa: "Pääministerillä on vastuu siitä, että sooloilut pysyvät kurissa."
Samanlaista viestiä kuuluu keskustakentältä. Sitä on yritetty välittää Vanhaselle muun muassa puolue-elinten kokouksissa. Toistaiseksi vetoomuk-
set - olkoonkin, että ne on vielä esitetty hienovaraisesti - ovat valuneet vähän kuin vesi hanhen selästä.
Vanhanen on tapansa mukaan keskittynyt enemmänkin rauhoittelemaan.
Sekä keskustan eduskuntaryhmää että kenttää kokoomuksen yhä jatkuvat irtiotot ulkopolitiikassa suututtavat. Samalla ollaan hermostuneen huolestuneita.
Mitä pitempään Vanhanen pysyy poterossaan, sen pahemmin ulkopolitiikasta nousseen hälyn pelätään tahraavan Vanhasta ja keskustaa. Hätäisimmät ovat ehtineet nähdä jo kauhukuvia tulevista kunnallisvaaleista.
Jo tätä ennen nousee esiin pääministerin asema EU-politiikan johtajana. Siinäkin valta uhkaa luisua Vanhaselta kokoomukselle.
Ulkoministeri Ilkka Kanerva on jo kertonut, että hän aikoo syksyn edetessä esitellä Eurooppa-visionsa. Eikä vain hallitukselle, vaan koko Euroopalle.
Tehdäänkö siis hallituksen linjaus Suomen Eurooppa-politiikastakin kokoomuksen kynästä, vaikka jo perustuslain mukaan valta kuuluu pääministerille?
Jos Suomen tuleva EU-visio kuullaan pääministerin sijasta ulkoministerin suusta, puheet ulkopoliittisen vallan lipsumisesta Vanhasen käsistä alkavat pian olla oikeutettuja.
Sitten Suomen EU-puheenjohtajuuden Vanhasen näkyvä ote EU-politiikassakin, joka on ollut hänen vahvin alueensa ulkopolitiikassa, tuntuu hieman herpaantuneen. Kanervakin piikittelee jo, että Suomellakin pitää olla jotain annettavaa Euroopan kehitykseen.
Kello tikittää nyt Vanhaselle. Hänen pitäisi tulla mahdollisimman pian ulos kuorestaan ja puhua selkokielellä, missä ulkopolitiikassa mennään ja näyttää, kuka hallitusta johtaa.
Vetäytyminen tulevien selontekojen ja selvitysten taakse ei riitä. Uudet kiistat ja keskustan sisäisetkin näkemyserot kuplivat jo pintaan. Kehitysyhteistyöpolitiikassa, maahanmuutossa, kriisinhallinnassa pökkyä pesään laittoi juuri keskustan vanha isäntä, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen.
Keskusta saa kyllä katsoa peiliinkin siinä, että ulkopolitiikan keskeiset paikat ovat keskittyneet kokoomuksen käsiin. Porvarihallituksen salkkuja jaettaessa keskusta olisi saanut puolustusministerin salkun, mutta se ei sitä halunnut. Etusijalle pantiin muun muassa kauppa- ja teollisuusministerin salkku, kun ministeriöstä tulee ensi vuonna superministeriö, ja keskustalle perinteisesti tärkeä kuntaministerin salkku. Kypärä annettiin suosiolla kokoomuksen päähän.
Keskusta luotti ilmeisesti liikaa siihen, että se pystyy pitämään ulkopolitiikan otteen näpeissään ja vaikuttamaan pääministerin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kautta. Keskustalta unohtui ratkaisevaksi hetkeksi, että hallituksen poliittiset voimasuhteet ovat nyt uudenlaiset. Vuonna 2000 voimaan tullut perutuslakikin on vasta nyt ensi kertaa todellisessa testissä, kun sosialidemokraatit istuvat oppositiossa.
Myös Vanhanen on pääministerinä joutunut uudenlaiseen tilanteeseen kokoomuksen ulkopoliittisen aktiivisuuden takia. Hän on tähän asti yrittänyt kaikin keinoin varjella sitä, että ulkopolitiikan johtaminen yhteistoiminnassa presidentin kanssa sujuisi kitkatta. Nyt suhteisiin on revennyt railo.
Vanhasen tyyliin hoitaa asioita ei sovi jyrähtely ja nyrkin paukuttelu. Aiheellista on kuitenkin kysyä, missä nyt on pääministerin aloitteellisuus ja dynaamisuus?