Tyytyväisyys pääministeri Matti Vanhaseen on tippunut alemmas kuin kertaakaan. Ei ole ihme, että hän väistyy. Kasvot kuluvat politiikassa jos missä. Poliitikon suosiokäyrä voi oikutella ylös ja alas, mutta yleensä käy niin, että mitä pidemmäksi ura venyy, sitä alemmas suosiokäyrä taittuu. Tästä peukalosäännöstä on Suomen politiikan lähihistoriassa kaksi poikkeusta. Alussa yhtä rämmintää ollut Paavo Lipposen pääministeriura kääntyi loppua kohti hienoiseen nousuun.
Presidentti Martti Ahtisaaren suosiokäyrä noudatteli samaa latua.
Kalevassa tänään julkaistavassa mielipidetiedustelussa pääministeri Matti Vanhasen mittarilukemat noudattavat perinteistä kaavaa: mitä pidempään, sitä epäsuositumpi. Tyytyväisten määrä on tipahtanut roimasti viime syksystä. Vanhaseen tyytymättömien määrä ylitti häneen tyytyväisten määrän jo aiemmin, ja huhtikuussa tyytymättömiä oli lähes joka toinen, enemmän kuin kertaakaan aiemmin hänen pääministerikaudellaan.
Vanhasen käyrässä huomionarvoista on etenkin se, että alkuvaiheen suuri tyytyväisyys on huvennut erityisen nopeasti. Jos Vanhanen jatkaisi ensi vuoden vaaleihin asti ja jos nykyinen suosiotrendi jatkuisi, hän olisi kutakuinkin yhtä epäsuosittu kuin Lipponen oli alimmillaan.
Pääministeriä ja koko hallitusta koskevilla tyytyväisyyskyselyillä on painoarvoa, sillä Kaleva on tehnyt niitä samoilla kysymyksillä kahdesti vuodessa yhtäjaksoisesti yli 20 vuoden ajan.
Vanhasen suosion vaihtumisen poliittiseen kuolevaisuuteen löytyy useita selityksiä. Pääministerin alkutaivalta avittivat hänen ryvettymättömyytensä sekä vankan talouskasvun ja alentuneen verotuksen tuoma hyvänolontunne. Suosiokäyrä alkoi kuitenkin muuttua pujottelurinteeksi, kun Vanhasen yksityiselämän värikäs vaihe alkoi. Alamäki vain jyrkentyi, kun vaalirahaskandaali alkoi ravistella keskustapuoluetta ja Vanhasta.
Yhä jatkuva kohu on kestänyt jo niin pitkään, ettei se voi olla vaikuttamatta sekä puolueen että puolueen puheenjohtajan imagoon. Vanhanen ilmoitti joulukuussa vetäytyvänsä puolueen ja vähän myöhemmin myös hallituksen johdosta. Jää arvailujen varaan, olisiko Vanhasen suosio vielä nyt mitattuakin matalampi, jos hän olisi jatkanut eduskuntavaaleihin asti. Joka tapauksessa Vanhasesta tuli sillä kellonlyömällä lähtevä mies, rampa ankka, joka muistuttaa enemmänkin toimitusministeristön virkamiesmäistä vetäjää kuin täysitehoista pääministeriä.
Vanhanen perusteli lähtöään tekemällään "kokonaisarviolla". Hän ei ole purkanut tuota arviota atomeiksi, mutta tuskin kukaan voi tosissaan kiistää, että nyt jopa hänen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa ulottunut vaalirahasoppa on varmasti vaikuttanut hänen lähtöpäätökseensä. Jos Vanhanen ei olisi päättänyt lähteä itse, hän olisi mitä todennäköisimmin saanut haastajan/haastajia Lahden kesäkuiseen puoluekokoukseen.
Jos Vanhasella ei mene kyselyssä hyvin, hallituksellakaan ei ole kehumista. Hallituksen suosion lasku ei ole yhtä jyrkkä kuin vetäjänsä. Puolessatoista vuodessa hallitukseen tyytymättömien määrä on kasvanut viisitoista prosenttiyksikköä. Hallituksen suosiokäyrän syöksyrinne ajoittuu yksiin talouskriisin alun kanssa. Tätä vahvistaa havainto, että tyytymättömyys hallitukseen on kasvanut joka mittauksesta syksystä 2008 lähtien.
Vanhasen seuraajalla ei ole ennen vaaleja paljon aikaa vaikuttaa hallituksen ja itsensä suosiolukemiin. Jos talousnäkymät olisivat valoisammat, kansalaiset olisivat tyytyväisempiä ministereihinsä. Kun näkyvät ovat enintään epävarmat, hallituksenkin suosiolukemien kannalta on suuri merkitys sillä, miten kansalaiset ottavat vastaan Vanhasta seuraavan pätkäpääministerin henkilönä.