Entinen pääministeri, nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) kertoi Kalevan haastattelussa (22.1.) seuranneensa huolestuneena Jyrki Kataisen (kok.) johtaman hallituksen yrityksiä julkisen talouden tasapainottamisessa.
Vanhanen arveli hieman isälliseen tyyliin, että todellisia säästöjä on syntynyt vähänlaisesti. Ja nekin vähät on säästetty aivan vääristä paikoista.
Vanhanen saattaa olla oikeassa, mutta hän unohtaa yhden tärkeän seikan. Tarvittavat menoleikkaukset ja rivakka puuttuminen tulevaan kestävyysvajeeseen olisi pitänyt aloittaa jo Vanhasen pitkällä pääministerikaudella vuosina 2003–2010.
Vanhasen kahden hallituksen jakso osui Suomen historian varakkaimpaan vaiheeseen. Rahaa tulvi ovista ja ikkunoista. Valtiontalouden ylijäämä kipusi parhaina vuosina yli neljän prosentin. Siitä olisi riittänyt myös sukanvarteen.
Vanhanen ei ymmärtänyt vanhaa suomalaista totuutta, että vauraina aikoina pitää säästää pahan päivän varalle.
Vanhasen hallitus halusi olla kansalaisille kiva. Niinpä se laski veroja ja pudotti muun muassa viinan hintaa eli valtion verokertymää myös sitä kautta.
Hallitus teki palvelurakenneuudistuksen, jonka tuloksena päädyttiin useisiin kuntaliitoksiin, vieläpä vapaaehtoisesti. Kuntien yhdistyminen kuitenkin ostettiin isolla rahalla.Henkilökunnalle luvattiin hövelisti viiden vuoden irtisanomissuoja, jonka veronmaksajat kustansivat.
Ele oli kaunis, mutta Yhdysvaltain pörssiromahduksesta vuonna 2008 alkanut finanssikriisi teki siitä valtavan riippakiven kuten niin monesta muustakin Vanhasen hallituksen päätöksestä.
Mutta niinhän se on, että joka vanhasia muistaa, sitä tikulla silmään.