Pääministeri Matti Vanhanen purki puolueen sisältä tulleita paineita korottamalla profiiliaan keskustan puoluehallituksen kokouksessa Tampereella. Kun muut ovat tohtineet puhua vain satojen miljoonien tai enintään muutaman miljardin elvytyksestä, Vanhanen pani paremmaksi ja otti käyttöön ihan oman skaalansa. Aikajänne muuttui kymmeneksi vuodeksi ja rahamäärä kymmeniksi miljardeiksi.
Tämän jälkeen pääministeri tuli suoraan uutislähetykseen kertomaan, että puurot ja vellit menevät nyt helposti sekaisin. Pitäisi erottaa toisistaan nopeita toimia vaativa talouskriisi ja hänen oma, kymmenen vuoden päähän ulottuva investointiohjelmansa.
On toki ymmärrettävää, että Vanhanen yrittää puoluejohtajana profiloitua, mutta voi hyvin kysyä, meneekö pääministerin viesti ensi vuosikymmenen investointiohjelmasta ohi, kun maassa on työllisyyttä uhkaava ja tätä päivää koskettava taloustaantuma päällä. Jos puurot ja vellit menevät nyt sekaisin, Vanhanen saa ottaa siitä osan omalle kontolleen.
Vielä enemmän kuin ensi vuosikymmentä koskevaa sinänsä perusteltua pohdintaa, pääministeriltä olisi odottanut vastauksia tämän päivän ongelmiin. Vaikka hallitus ei voi kääntää maailmantalouden suuntaa, se voi lievittää kipuja. Vanhanen olisi voinut jo ennakolta linjata sitä, mitä hän ja keskusta haluavat tammikuun elvytyspaketilta. Areena taitaa tämän jälkeen jäädä valtiosihteeri Raimo Sailakselle (sd.), joka laittaa elvytyskeinot tärkeysjärjestykseen.
Vanhasen "Työtä Suomessa" -ohjelma on ajoitusvirheestä huolimatta kelvollinen keskustelunavaus. Vanhanen operoi alueella, jossa hän pärjää. Talous- ja teollisuus- ja työmarkkinapolitiikassa hänen otteensa on realistinen. Politiikka perustuu talouskasvun tukemiseen, koska vain se takaa hyvinvoinnin. Eduskunnassa on aivan tarpeeksi niitä poliitikkoja, jotka eivät välitä kakun kasvattamisesta vaan pelkästään sen jakamisesta.
Vanhasen suomalaisen työn ohjelmaan kuluisi rahaa yhteensä vajaat kaksi miljardia euroa vuodessa, eli se ohjelman mukainen prosentti tämän hetken kansantuotteesta. Siitä osa tulisi valtiolta, meiltä veronmaksajilta. Raha käytettäisiin muun muassa nopeisiin tie- ja ratahankkeisiin Helsingistä pohjoiseen, kotimaiseen energiatuotantoon ja tutkimustoimintaan. Ainakin osa investointirahoista saataisiin Vanhasen mukaan korottamalla veroastetta. Mitään muuta rahoituskeinoa hän ei maininnut.
Verojen nosto ei kuitenkaan vaikuta kestävältä rahoitusmuodolta. Kun Vanhanen ei halua nostaa tuloveroja, ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät pääoma-, yhteisö- ja ympäristöverot. Näiden verojen nostaminen johtaisi helposti päinvastaiseen tulokseen kuin mihin Vanhasen ohjelma tähtää. Mitä korkeammaksi esimerkiksi ympäristöveroja nostetaan, sitä heikommaksi suomalaisen perusteollisuuden kilpailukyky tulisi, ja toivottu kasvu taloudessa ja työllisyydessä jäisi toteutumatta. Samaan lopputulokseen johtaisi luonnollisesti yhteisö- eli yritysveron nostaminen.
Investointiohjelmaan tarvittavia rahoja ei revitä sosiaaliturvastakaan. Päinvastoin, hallituksen käynnistämän sosiaaliturvan uudistustyön on arvioitu vaativan jopa miljardin verran lisärahaa.
Vanhasen ohjelman rahoitus olisikin uskottavammalla pohjalla, jos hän uskaltaisi ehdottaa riitaisan sosiaaliturvauudistuksen kuoppaamista ja tilalle investointien käynnistämistä. Työ on parasta sosiaaliturvaa, niin kuin pääministeri itse totesi.
alberto.claramunt@kaleva.fi
SAK:kin saanee sukupolvenvaihdoksen. Järjestön puheenjohtajaksi on yllättäen vahvoilla Paperiliiton liittosihteeri Petri Vanhala, 46, joka saa taakseen SAK:n teollisuusliitot.