Keskustalainen menneisyys ja nykyisyys lyövät lyhyesti kättä Keminmaan koulukeskuksessa sunnuntaina-melkein kuin ohimennen. Ainakin ilman selkääntaputuksia ja muita julkisesti tarjoiltavia tunteita.
"Terve."
"Kiitos."
Keminmaan oma suuri poika, keskustan taannoinen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, tuikkaa lyhyen käsipäivän puolueen presidenttiehdokkaalle, pääministeri Matti Vanhaselle. Tämä kirjoittaa eteishallin nurkassa nimmareita vaalikirjoihinsa, joita piirin toiminnanjohtaja Pekka Lehto hänelle liukkaasti ojentelee.
Väyrysen pistäytymistä lukuunottamatta miehet saavat tehdä homman ihan kaksistaan. Kukaan ei vielä rohkene tuppautua kylkeen. Oman ja vieraidensa arvon tunteva peräpohjalainen väki kiertyy kuuliaisesti salin puolelle odottamaan virallista puhuttelulupaa eli vaalitilaisuuden alkua. Väkeä on salillinen, muttei aivan viimeistä tuolia myöten.
Naureskellen Vanhanen vastaa kysymykseen, ovatko kaksi kertaa puolueen presidenttiehdokkaana ollut Väyrynen ja hän keskustelleet, voisiko historiasta jotain oppia, eli, ettei samanlainen nollatuloksen antanut tuplakohtalo toistuisi Vanhasen omalle kohdalle.
"Kyllä nämä ovat ehdokkaiden itsensä kamppailuja, eivät tässä muut ole mukana", Vanhanen selventää. Muistaa kuitenkin Väyrysen käyttäneen "yhden puheenvuoron". "Se täytyy silti sanoa, että 12 vuotta sitten Paavo joutui kohtuuttoman mediapelin kohteeksi ihan viimeisen vuorokauden aikana. Toivottavasti samanlainen ei toistu tällä kertaa."
Ei puolueen vanhan ja uuden kohtaaminen silti ihan kättelyyn jää. Protokolla istuttaa juhlasalissa Vanhasen vasemmalle puolelle Väyrysen ja oikealle puolelle alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen. Tämä puolestaan ei lähde lounaalle, joka tarjotaan Paavo ja Vuokko Väyrysen Pohjantähti-opiston ravintolassa juhlan ykkösketjulle. Manninen jää koulun ruokalaan syömään lihakeiton ruisleivällä ja juustosiivulla ryyditetttynä. Kyytipoikana on kraanavesi tai punertava, luistavaksi lantrattu mehu.
Keskustalainen luonne ei taivu Peräpohjolassa mihinkään hurlumhei-meininkiin presidentinvaalijuhlassa eli tärkeimmässä, mitä kuvitella saattaa. "Tervetuloa, saanko toivottaa onnea ja menestystä", ovat liki raisuimmat repliikit, joita ehdokkaalle tarjotaan. Mutta sehän ei silti meinaa, että uho tai tunne puuttuisi. Sitä nyt ei vain tarvitse niin retostella.
Käytäväkeskusteluissakaan Vanhaselta ei tivata mitään. Oma mies, teoiltaan tuttu.
"Omien joukoissa on helppo hengittää", yleisön joukosta joku huikkaa kaverilleen. Keminmaalainen Erkki Alatalo muistaa niin Esko Ahon kuin Vanhasenkin jo Nuoren keskustan liiton puheenjohtajina. "Aho oli, etten nyt sano pyrkyri, mutta päämäärätietoinen. Vanhanen taas virkamiesmäinen ja hillitty."
Juhlasalin puolella kansakunnan muistikätköistä nähtäville juoksutetaan puolueen huippuhetket eli Kyösti Kallion ja Urho Kekkosen virkaanastujaiset. Kun Matti Vanhanen ensimmäisen kerran nousee lavalle, suurella scriinillä laiduntaa komeita hevosia - ja taatusti vihreällä niityllä. Ruodussa ovat myös esiintyjät, Marianne Heikkilä, Maria Lund, Johanna Rusanen ja Petri Laaksonen. Esitykset osittain yhteen laskien täällä pohjantähden alla on ruislinnun laulua ja sankareita kaikki eli laulujen mielikuva- ja värimaailma sopii tunnelmaan vaikka kuinka.