Suomalaisten silmien eteen on avautunut yllättäen harvinainen näytelmä: joku on ryhtynyt uhmaamaan työmarkkinajärjestöjen valmisteluvaltaa. Tuo joku on itse pääministeri Matti Vanhanen.
Televisiokuvat työmarkkinajärjestöjen korkeimman johdon ja pääministeri Matti Vanhasen tapaamisen jälkeen torstaina toivat väistämättä mieleen viidentoista vuoden takaiset mielikuvat ja tapahtumat. Silloinkin järjestöjohtajat marssivat myrtyneen näköisinä ulos Kesärannasta. Silloin vain puhuttiin paljon isommin kirjaimin ja pahaenteisempään sävyyn kuin nyt.
Vuonna 1991 pääministerinä oli nuori ja kokematon Esko Aho, joka joutui vallan kahvaan, kun maa aloitti rajun syöksyn syvään lamaan. Hän joutui sopeuttamaan väkisin Suomea ja työmarkkinoita todellisuuteen. Viime torstain myrtyneet ilmeet aiheutti se, ettei kolme vuotta pääministerinä toimineen Vanhasen ja järjestöjohtajien keskustelu johtanut tulokseen.
Vanhanen jatkoi korkean järjestöjohdon tahdon uhmaamista. Hän ajaa oman puolueensa ja RKP:n tuella olennaista muutosta yhteistoimintalakiesitykseen, jonka peruslinjaukset on valmisteltu sulassa sovussa palkansaaja- ja työntekijäjärjestöjen kesken. Vastaavaa uhmakkuutta ei ole juuri nähty sitten Ahon kauden, eikä sen jälkeen, kun työmarkkinajärjestöt panivat työtaistelu-uhallaan pääministeri Paavo Lipposen ojennukseen 1996.
Siitä lähtien kaikki järjestöjen toimialuetta koskevat lakiesitykset on valmisteltu yleensä sulassa sovussa niin sanotussa kolmikannassa hallituksen sekä palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen kesken.
Torstain tapaaminen paljasti, ettei nyt ole kyse vain pienestä nahistelusta ja symbolisesta kädenväännöstä, vaan aidosta mielipide-erosta.
Vanhanen näyttää valinneen puolensa. Hän kuuntelee tarkemmalla korvalla Suomen yrittäjien keskusliiton SYKL:n toimitusjohtajaa Jussi Järventausta kuin SAK:n Lauri Ihalaista, STTK:n Mikko Mäenpäätä, Akavan Risto Piekkaa sekä EK:n Leif Fagernäsiä ja Seppo Riskiä. Sekö se vasta järjestöjohtajia kismittää. Järventaus ja SYKL kun eivät edes kuulu kolmikantajärjestelmän piiriin.
Vanhanen haluaa nostaa vastoin suurten järjestöjen näkemystä rajaa, joka määrittelee, minkä kokoisia yrityksiä yhteistoimintalaki koskee. Asiaa valmistellut komitea ja työministeriö määrittelivät lain soveltamisalan niin, että sen piiriin kuuluisivat yli 20 hengen yritykset. Nykyistä lakia sovelletaan yrityksiin, joissa työskentelee 30 henkeä tai enemmän. Keskusta ja RKP pitävät 20 hengen rajaa aivan liian alhaisena ja haluisivat nostaa sitä.
Vanhasen tiukkuutta voi pitää ainakin jossain määrin yllättävänä, sillä hän on yleensä pyrkinyt välttämään ristiriitoja ja hakenut sopuratkaisuja. Taustaksi kannattaa kuitenkin muistaa, että Vanhanen on Ahon aikaisen keskustan työreformin päävalmistelijoita, ja hänellä on läheiset suhteet pieniä yrityksiä edustavaan yrittäjäin keskusliittoon.
Järjestöt pitävät tiukasti kiinni kolmikantavalmisteluun pohjaavasta yt-lain soveltamisalasta. Jos esitystä muutetaan yhdestä kohdasta, se on avattava kokonaan uudelleenarvioitavaksi, järjestöt uhkaavat.
Vanhanen on poliittisesti vahvoilla, sillä myös kokoomus vastustaa lain soveltamisalan madallusta. Asiasyytkin tukevat häntä: muutos vaikeuttaisi työllistämismahdollisuuksia pienissä yrityksissä ja lisäisi byrokratiaa. Edessä voi olla hankala arvovaltakiista, sillä järjestöt eivät ole tottuneet häviämään.